Sulava kodin viihdekeskusArvosana 5/5
Kotimme päätelevision kaverina on jo ennestään vanhempi ykkösversio Mi Boxista, ja nyt myös talouden toinen TV piti saada älyaikaan. Vanhemman Mi Boxin hyvät kokemukset saivat valinnan kallistumaan tähän Mi Box S -malliin, ja olen ollut erittäin tyytyväinen: muun muassa uudistettu kaukosäädin on mukava käyttää ja laite toimii jopa vähän sulavamminkin kuin ykkösversio (joka sekin kyllä peittoaa toimintanopeudellaan televisioiden omat Android TV -ympäristöt). Käyttöönotto oli suoraviivaista selkeän asennusprosessin ansiosta. Myöskään muiden arvostelijoiden mainitsemaa pätkimistä ei ole kertaakaan kohdallani esiintynyt.
Sovelluksia löytyy joka lähtöön Google Play Storesta (itselle tärkeät Spotify, Netflix, Yle Areena, Ruutu ja MTV), ja erittäin kätevää on laitteen ChromeCast-ominaisuus, jolla saan puhelimesta aloitettua yhdellä napin painalluksella ohjelmien katsomisen isolla TV-ruudulla.
Plussaa annan myös 4K- ja HDR-tuille, joiden ansioista etenkin elokuvat näyttävät hienoilta. HDMI CEC -tuen ansiosta Mi Box S:ää voi ohjata myös oman kaukosäätimensä ohella TV:n omalla kaukosäätimellä, jos ei kaipaa laitteen oman kaukosäätimen mahdollistavaa kätevää ääniohjausta.
Kauheasti laite ei tunnu eroavan aiemmasta hyväksi todetusta Mi Box -mallista, mutta kaukosäätimen uudistukset ovat tervetulleita. Lähiaikoina lähtee varmaan vielä kolmas Mi Box -laite ostoon mökin televisioon.