Kokemukset ja arvostelut
46 tuotearvostelua, sivu 1 / 2
- OminaisuudetKuvanlaatuKäyttömukavuus
Kuluttaa virtaa lepotilassa.
Kuluttaa virtaa lepotilassa. Kiinni usbhub jossa kaksi tikkua. USb tikut ovat kokoajna kuumia vaikkalaite on lepotilassa, eli sähköä kuluu jonkin verrankin. Verkovirran katkaiseminen on ainoa vaihtoehto.
jkr45–54v - OminaisuudetKuvanlaatuKäyttömukavuus
Hyvä 4K kuvanlaatu
Otsikossa on ainoa positiivinen asia, jonka voin tuotteesta sanoa. Kahden päivän aikana sai irrottaa virtajohdon kolmesti sen mentyä totaalisesti jumiin. Myös laitteen mukana toimitettu niin sanottu käyttöohje oli yhtä tyhjän kanssa. Näin simppeliä laatikkoa voi toki käyttää ilman mitään ohjeitakin, mutta jotain lisäinformaatiota olisin kaivannut esimerkiksi ääneen liittyen. Kielivalinnoissa laitteessa oli valittavissa Suomi, mutta katselualueena ei, joten valinnaksi oli tehtävä Saksa. Mielenkiintoinen yksityiskohta tämäkin. Itse en uskaltaisi suositella tätä tuotetta kenellekään.
Markok55–64v - OminaisuudetKuvanlaatuKäyttömukavuus
Toimii jos toimii
Jokaisella käynnistyskerralla menee jumiin ja vaatii uudelleenkäynnistyksen. Kankean oloinen kun tottunut käyttämään AppleTV:tä, tosin ostin tämän makuuhuoneeseen satunnaiseen käyttöön. Viaplay sovellusta ei ollenkaan saatavilla, miksiköhän? Koska Android tuku Viaplayn mukaan löytyy?
GSzah25–34v Älyä televisioon
Mielestäni toimiva ratkaisu jos tv-valmistaja ei saa päivitettyjä äppejä.
1iron55–64v- OminaisuudetKuvanlaatuKäyttömukavuus
Tv:lle lisäaikaa
Ostin laitteen muuten kurantin ja tyylikkään, mutta älyominaisuuksiltaan vanhentuneen, tv:n kaveriksi.
Hyvä ostos ja tähän hintaan voittaa Chromecastin ostoksena. Mukava käytellä kaukosäätimellä striimauspalveluja ja kännykkä voi jäädä muualle.
Tuomas25–34v - OminaisuudetKuvanlaatuKäyttömukavuus
Ei kotiteatteriääniä ja ei paljoa uutta
Itse omistan edellisen version mi box laitteesta ja toiveikkaana ostin tämän uudemman version.
Käyttöönotto tökki ja google avustettu käyttöönotto android puhelimen avulla ei vaan käynnistynyt.
Käsin sitten.
Suurin odotuksin latasin Disney plussan ja tulos varsinainen pettymys. EI monikanavaääniä!. Sama vika vaivasi edellistäkin versiota. Stereo on ainoa äänivaihtoehto.
Muuten on vaikeata huomata eria vanhaan, kaukosäädin on nyt selkeästi rumempi mainosnappeineen ja lisänapit ei käytettävyyttä paranna. Tässä menty taakseppäin.
4k en pääse kokeilemaan, joten töstä en pysty sanomaan.
Laite on buginen, ei tarjoa mitään uutta edellisen omistajalle ja kaukosäädin on nyt sekava. Palautan kokeiluajan puitteissa.
Miboxmies45–54v - Asennuksen helppousTuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Kaukosäätimellinen chromecast
Näppärä laite, jolla saa vanhan TV:n päivitettyä smart-TV-aikaan. Chromecastiin verrattuna tässä on mukana erillinen kaukosäädin, joka tekee laitteen toimivuudesta hyvin vastaavan kuin smart-TV. Muutaman viikon käytön jälkeen voin suositella laitetta. Yhteenvetona voi sanoa että ehdottomasti hintansa veroinen laite. Tämän hankkimisen jälkeen on vaikea suositella lähes saman hintaista chromecastia, kun tässä on sisäänrakennettuna myös chromecast. Applen laitteista suoratoistoa ei ole tullut testattua. Mahdollisesti Applea varten kannattaa myös tämän hankkimisen jälkeen pitää Apple TV:tä.
Plussia
- Kaukosäädin toimii paremmin kuin chromecastin ohjaaminen puhelimen välityksellä
- Laaja sovellusvalikoima (mm. Areena, MTV, Ruutu, Youtube, Viafree, HBO Nordic, ...)
- Sanelu kaukosäätimen välityksellä on yllättävän näppärä ja toimiva myös suomeksi
- Näppäimistönä voi käyttää esim. puhelimen kosketusnäyttöä
- Ohjelmien haku, käyttäjätunnusten syöttäminen yms. sanelun tai näppäimistön avulla merkittävästi näppärämpää kuin useimpien smart-TV:den käyttöliittymissä
- Kaukosäädin toimii bluetoothilla, eikä kaukosäätimellä siis tarvtise osoittaa laitetta että kaukosäädin toimisi. BT-yhteydestä tulee sitten mahdollisesti myös joitain ongelmia joista mainintoja miinuksissa.
Miinuksia
- Laite on muutamia kertoja ollut vaikea saada käyntiin kaukosäätimellä sen jälkeen, kun se on ollut useamman tunnin käyttämättömänä. Olen tällöin joutunut ottamaan virtajohdon irti laitteesta ennen kuin olen saanut sen käytiin. Toisinaan laitteen on silti saanut käyntiin käyttämällä puhelinta kaukosäätimenä. Tilanne tuntuisi korjautuneen, kun laitteesta on ottanut virransäästötilan pois päältä.
- Kaukosäätimestä puuttuu erilliset näppäimet ohjelman pysäyttämiseen/käynnistämiseen ja kelaamiseen. Esim. Areena ja Youtube toimivat silti hyvin eikä niiden osalta erillisillä näppäimillä tekisi mitään. Esim. MTV ja Ruutu eivät kuitenkaan toimi yhtä hyvin ilman näitä näppäimiä ja mm. näiden sovellusten osalta olisi syytä joko kehittää paremmin yhteensopivat sovellukset, tai hankkia kaukosäätimeen lisää nappuloita.
- Smart-ominaisuudet ovat hieman hankalammin käytettävissä kuin Smart-TV:ssa. Tässä täytyy käynnistää 2 laitetta, käyttää kahta kaukosäädintä ja vaihtaa TV:stä oikea kanava päälle.
- Käyttötuntuma laitteessa on myös hieman heikko. Kaikki ominaisuudet eivät tuntuisi toimivan niin kuin ne ovat suunniteltu. Eli pientä viimeistelyn puutetta havaittavissa.
- Laitteeseen ei ole mahdollista kytkeä langallista lähiverkkoa. WIFIn käyttöönotto oli sinänsä helppoa.
Semityytyväinen asiakas - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuusAsennuksen helppous
laadukas mediasoitin televisioon
Tällä Xiaomi Mi Box laitteella sain älytoiminnot vanhaan televisiooni. Chromecastin hajottua tarve vastaavalle laitteelle tuli ja päädyin hankkimaan tällaisen laitteen. Toiminnoiltaan monipuolinen mediatoistin toistaa netflixit, yle areenat, mtv3, youtubet jne. Laite sisältää myös sisäänrakennetun chromecastin. Suosittelen
sohvaperuna1234M, 35–44v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuusAsennuksen helppous
Mi Box vanhempi versio pelittää uudella ohjelmistopäivityksellä
Hei, Minulla on 2 vanhempaa Mi boxia. Aiemmin boxi kaatuili jos katsoi jotakin vanhempaa You tube sisältöä jossa koodekit eivät olleet parasta aluokkaa. Tammikuun 2021 päivityksen (automaattinen) jälkeen boxi ei ole kaatuillut kertaakaan. 4k 60hz toimii boxin omalla piuhalla SDR väreillä. HDR sisällössä on jotakin hähmää, jos telkkaripuoli ei tue täysin. 5.1 äänen kanssa saa olla tarkkana, että valitsee oikean lähteen pcm vs. sdif. Luulen, että tämä uusi versio on vielä parempi versio kun tuo alkuperäinen. Suurin ongelma on, että jää helposti sohvan pohjalle katsomaan aina uutta ja uutta sisältöä, Onko se sitten heikko luonne vai mikä... :)
ile72M, 45–54v mi box
tuohon kun vielä asentaa freedomen tai nordvpn: n, niin katselee mukavasti halvalla formula ykköset, hyvin toimii, testattu on
sepeM, 65 tai yli- Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuusAsennuksen helppous
Positiivisesti yllättynyt.
Hankittu sen vuoksi kun syksyn päivityksessä Samsungin älytv:stä hävisi kaikki äly ja verkkovirtausohjelmat. Yllätyin todella laitteen kuvanlaadusta. HDR toistuu kuin unelma & nykimättä. Kuvanlaatu on parempi kuin XBox One S kautta. Ja musta on todella mustaa, eikä haalean harmaata. Disney+ ja HBO asennettu vaivattomasti valmiiksi asennetun Netflix lisäksi. Käyttöönotto oli vaivatonta kirjauduttuani, ruudulla näkyvien ohjeiden mukaisesti, laitteelle tietokoneella. Ainoa negatiivinen puoli on laitteen vaatimaton äänilähtö ja joka piti säätää 100% että TV:n kaiuttimiin/langattomiin kuulokkeisiin sai sopivan voimakkaan äänen.
ArkkienkeliM, 45–54v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuusAsennuksen helppous
Eloa vanhaan telkkariin
Tällä laitteella sai helposti uuden elämän 10v vanhalle televisiolle, eikä tarvinnut sitä vielä kärrätä kierrätykseen.
Laitteeseen on saatavilla paljon sovelluksia, joiden asentaminen ja käyttäminen on helppoa. Netflixit ym. toimii moitteetta. Jos on aikaisemmin käyttänyt halpoja Android-bokseja, tämä ei ole itsestään selvää.
Käyttöönotto oli helppoa. Asennusta helpottaa se, jos on käytössä Android-puhelin, jossa käytössä olevan Google-tilin haluaa laitteeseen yhdistää.
Toiston kanssa ei ole ollut ongelmia. Video pyörii ilman ongelmia.
Tällä laitteella saa kohtuullisen helposti lisää eloaikaa vanhalle telkkarille!
Niko HM, 18–24v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuusAsennuksen helppous
Näppärä mediatoistin
Helppo asentaa ja käyttää. Kuvanlaatu ok, ei nykimistä tms.
MikkoM, 45–54v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuusAsennuksen helppous
Helposti nykyaikaan
15 vuotta vanha plasmatelkkari kuin uusi. Kaikki sovellukset toimivat moitteettomasti.
FosseM, 55–64v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuusAsennuksen helppous
mi box s 4k
vanhempi TV tällä laitteella älykkäämmäksi ja edulliseen hintaan ,laitteessa erittäin nopeat toiminnot joten vastinetta rahalle löytyy.
jarkkuM, 55–64v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuusAsennuksen helppous
Älyä vanhaan telkkuun
Hyvä lisä muutaman vuoden vanhalle sonyn älytelkkarille jossa ei kaikkia stream palveluita ole. Muutamalla kympillä sai vanhasta töllöstä kelpo pelin tämän boxin avulla. Ehdottomasti hintansa väärtti. Softapäivityksen jälkeen toiminut moitteettomasti.
joxu78M, 35–44v Äänet pienellä
Äänet kuuluu hirveän pienellä. Vaikka tvn äänet täysillä, hyvä että silti kuulee mitään.
NimimN, 25–34v- Asennuksen helppousTuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Älyä ja nopeutta telkkariin
Ostin tuotteen vanhan sonyn television älykkyyttä nostamaan, ja se tämä tuote on tehnyt vallan mainiosti. Sonyn oman käyttiksen kautta esim yle areenan käyttö oli joka kerta tuskien takana, niin tämän laitteen kanssa jaksaa vieläkin hymyilyttää miten nopeasti kaikki toimii. Tilasin ajatuksissani hdmi-piuhankin, mutta sille ei ollut tarvista koska sellainen löytyi paketista. Ainoa mitä puuttui oli kaukosäätimen patterit.
MarvinS35–44v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuusAsennuksen helppous
Xiaomi pidentää vanhojen telkkareiden käyttöikää.
Käyttöönotossa vähän haasteita, mutta kun kerran asennettu, niin helppo liittää mihin tahansa telkkariin, missä HDMI ja saa kaikkien suoraratoistopalveluiden sovellukset käyttöön. Hyvä laite.
PetteriM, 45–54v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuusAsennuksen helppous
Hintaisekseen erinomainen
Ostin tämän tuotteen Black Friday -tarjouksesta ja olen saanut euroilleni erinomaisen vastineen. Tein sillä projektoristani älyprojektorin.
Helppo käyttöliittymä toimii täsmällisesti ja napakasti. Kauko-ohjaimen ergonomia on hyvä ja käytön "sokkona" oppii nopeasti. Appeja / "kanavia" löytyy runsaasti. Sopivalla File Managerilla voi selata kuvia ja videoita NAS:lta. Nettiselailu Chromella onnistuu, mutta sen joutuu Side Loadaamaan ja tarvitaan näppäimistö ja hiiri. Vanhan Samsung-televisioni BT-näppäimistö / touch pad toimii loistavasti Mi Box S:n kanssa.
Etukäteen odotin yhden ongelman olevan sen, että DNATV ei toimi laitteella muuten kuin kännykältä käynnistettynä Mi Box S:n sisäänrakennetun ChromeCastin kautta, mutta näköjään sekin toimii tyydyttävästi DNATV:n web-versiolla, siis ilman kännykkää.
TapsaM, 55–64v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuusAsennuksen helppous
Hintaansa nähden loistohankinta
- Suomenkielisen puheen tunnistus yllätti tarkkuudellaan
- Kaukosäädin on todella kevyt - ja maastoutuu mustaan lasipöytään... ;)
- Kaikki tarvitsemamme sovellukset
Pipot kiristää useinN, 35–44v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuusAsennuksen helppous
Pelaa
Valtavasti kanavia tarjolla, mutta ikävä kyllä Suomen kanavia joutuu selaamaan usealla sovelluksella.
BBC on ilmeisesti blokannut itsensä Android TV:sta.
VesaM, 55–64v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuusAsennuksen helppous
Mi box
Todella helppokäykäyttöinen ja helppo asentaa ja hinta hyvä
TommiM, 35–44v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuusAsennuksen helppous
Hyvä tuote helppo käyttää
Tämä on hyvä tuote. Helppo käyttää. Valikot toimii nopeasti. Laite tarjoaa aluksi päivitystä. Suorita se. Kun on kirjautunut sisälle sovelluksiin ne toimii moitteetta. Lataa lisää sovelluksia valikoista löytyvästä Google Play kaupasta. Toimii Yle Areena, Netflix, Disney+, Spotify ja todennäköisesti muutkin sovellukset. Laite tunnistaa EU Wifi kanavat oletuksena. Langaton tukiasema pitää siis olla vakio asetuksilla näiltä osin. Bose QuietComfort 35 langattomat vastamelukuulokkeet bluetooth toimi moitteetta. Myös kuulokkeiden oma volumesäätö. Kun kuulokkeet sammuttaa television ääni palautuu automaattisesti, todella kätevää.
Tavallinen käyttäjäM, 45–54v
