Kokemukset ja arvostelut
8 tuotearvostelua
Pannu paikallaan
Rypsiöljyllä onnistuu hyvin rasvapoltto. Pannu paranee oletettavasti vielä käytössä.
KlimpKelpo pannu
Pannu ajaa hyvin tehtävänsä ja on hyvä esim wokin tai fried ricen tekemiseen. Pannu on siitä hyvä, että siihen mahtuu isompiakin määriä ruokaa, mutta melko pienen pohjan pintalan takia pannu saattaa kipata jos ruoka ei ole tasaisesti pannun pohjalla vaan esim. reunoilla.
Pannun mukana tuli kattavat ohjeet käyttöönotosta ja siihen liittyvistä käsittelyistä.
Verkkis4ever25–34vEsikäsittely
Eli tämähän pitää siis muistaa ”polttaa” ennenkäyttöä niin ei pala kiinni ruoat.
Valtteri25–34vHyvä wokki.
En ole tässä oikeastaan muuta paistellut, kuin kasviksia, mutta hyvin pelaa.
Kun alkuvalmistelut tekee ohjeen mukaan, eikä laita levyä täysille, niin ei pala pohjaan. Helppo puhdistaa, kun muistaa, että tämä tummenee joka kerta hieman enemmän.
Keikkumisesta oli joku maininnut, ja pitää kyllä paikkansa. Pohja oli hieman kupera jo valmiiksi. Mutta koska tässä ei ole hajoavaa pinnoitetta, pari iskua kumivasaralla hoiti homman. Ei keiku enää.
Mukana tuleva kahvan suoja on äärimmäisen huono. Estää kyllä näppien palamisen, mutta luistaa kahvasta pois erittäin helposti. Jos ei ole varovainen, saa kerätä pannun ja eväät lattialta. Itse en käytä koko liparetta.
PAK45–54vHukkaan heitettyä rahaa
Huonoin koskaan omistamani keittiöväline. Kaikki palaa pohjaan, reuna ei lämpene millään. Kelvoton pannu.
Kotikokki6845–54vKeikkuu kuin laiva myrskyssä!
Laadukkaasta materiaalista valmistettu hyvin toimiva wokki. Erittäin suuri miinus tulee wokin pienen pohjapinta-alan ja painavan yksipuolisen kahvan vuoksi johtuvasta epävakaudesta. Tämän kanssa pitää olla äärimmäisen varovainen, ettei ruuat kippaa pitkin hellaa ja lattioita.
Pekka35–44vHyvä pannu, mutta liian pieni pohja
Hyvä Wok-pannu kahvalla vaikkapa kaasuliedelle. Pohja on liian pieni normi/vanhalle sähkölevylle, ei toimi ollenkaan. Mökillä kaasuliedellä toimi loistavasti. Koko sopiva 1-2 hlö annoksille. Laatu hyvää De Buyer laatua!
PensseliSetaLoistava tuote
Tämä on kolmas De Buyerin hiiliteräspannuni. Vuosi sitten ostetut kaksi paistinpannua toimivat kuin unelma ja paranevat edelleen käytössä.
Wok-pannu on tarpeeksi iso isommankin wokin tekemiseen. Huolella kun tekee rasvanpolton niin ei varmasti tartu kiinni mikään. Näissä pannuissa joutuu toki hieman enemmän puunaamaan ja huoltamaan kuin kertakäyttötefloneissa. Jokaisen paiston jälkeen joko talouspaperilla putsaaminen tai kuumalla vedellä pesu (älä koskaan laita tiskiainetta näihin!) jonka jälkeen pisara öljyä pintaan ja kaappiin. Mutta pitkässä juoksussa pieni vaiva kun ei tarvitse uutta pannua jatkuvasti olla ostamassa.
Suosittelen vahvasti!
Maria25–34v