Huikeat luuritArvosana 5/5
En välttämättä ollut tyytymätön vanhoihinkaan kuulokkeisiini (Beyerdynamic DT880), mutta halusin kokeilla, saisiko kohtuullisella lisäsatsauksella parannusta ääneen.
Kyllä saa.
Ensivaikutelma äänestä erittäin neutraalien DT880:n jälkeen oli lämmin, jopa häiritsevyyteen asti. Sitä häiritsevyyttä kuitenkin kesti alle viisi minuuttia. Kuuntelin saman tien luureja kaksi tuntia ja äänessä sen paremmin kuin käyttömukavuudessa ei häiritse mikään. Taajuusvaste on erittäin miellyttävä kaikkien taajuusalueiden osalta. Mikään ei tunnu vaimealta tai korostuneelta. Myös basso potkii hyvin mutta pysyy sille kuuluvassa roolissa.
Niinkuin kaikissa hyvissä äänentoistojärjestelmissä, huomio alkaa kiinnittyä asioihin, jotka eivät aiemmin kiinnostaneet. Amironin tapauksessa erityisesti iskuäänten synty, vaikkapa virvelirummun lyönnin alku, alkoi kuulostaa aivan erilaiselta. Samoin kitaran äänestä löytyi aivan uusia ulottuvuuksia, oli kyse sitten sähkö- tai akustisesta kitarasta.
DAC:ina minulla on SMSL M8 ja kuulokevahvistimena Little Dot Mk2 putkivahvistin. Budjettikamaa molemmat, mutta hoitavat tässä kombossa hommansa oikein hyvin.
