Valaisee hyvin!
Todella hyvin valaiseva ringlight! Hyvä että pystyy säätelemään kirkkautta oman mielensä mukaan. Tämä oli hyvä ostos hintaansa nähden!arvostelijaN, 18–24vPositiivisesti yllättynyt
Tuote on juuri mitä pitääkin ja yllätyin positiivisesti. Suosittelen!Käyttäjä18–24vRengasvalo
Ostamani rengasvalo on hyvä tuote myös meikkivalonaMarjaLeenaN, 65 tai yliEi pystynytkään lataamaan.
Lamppu on hyvä ja valon kirkkautta pystyy myös säätelemään. Luulin kuitenkin, että lamppu olisi ladattava, mutta ei. Hankaloittaa siis kuvaamista, kun pitää olla koko ajan johdon päässä. Keksin kuitenkin, että johdon voi laittaa kannettavaan laturiin, joten sekin pulma selvitetty. On niin halpa ja hintaansa nähden hyvä, että en anna tuon häiritä.JaninaN, 25–34vKannattava hankinta!
Olen vasta hetken kerennyt tuotetta käyttämään, mutta omiin harrastustarkoituksiin tämä sopii täydellisesti. Hinnasta, ehkä myös nimestä, voi päätellä ettei kyseessä ole mikään koko huonetta valaiseva lamppu, mutta omien kasvojen lähikuviin sopii enemmän kuin täydellisesti. Vielä kun olisi kunnon ohjeet kuinka sen saa omaan kameraan kiinni!Harrastelija18–24vRinglight
Passeli harrastelijalle, joka haluaa vähän kivempia kuvia otettua. Ladattava olisi kätevämpi, ja olisin ehkä odottanut pakkauksessa olevan suoraan USB lähtöinen verkkovirtapää. Itse tuote on asiansa ajava, mutta näppäryydestä miinusta.Sabina25–34vIhan ok
Ihan ok tuote. Jalustaan kiinnitettynä vähän hyödytön. Vartta kun taivuttaa niin tuote kaatuu. En ymmärrä miksi tuotteessa on taivutettava varsi mutta jalusta ei kestä valon painoa ja kaatuu. Valo on hyvä.RegiN, 25–34v
Tuote-esittely
YN128 on rengasvalo, jota voit käyttää selfiekuviin ja -videoihin älypuhelimen kanssa. Voit myös käyttää YN128:a videovalona kamerasi kanssa kiinnittämällä sen lisävarustekenkään mukana tulevan sovitteen kanssa.
Taipuvan jalustan ansiosta voit asetella valon kulmaa helposti ja nopeasti.
Valo saa virtansa USB:n kautta. Voit käyttää normaalia verkkovirtalaturia tai akullista USB-varavirtalähdettä.
- Valolähde: 128 SMD LEDiä
- Värilämpötila: säädettävä 3200 - 5500 K
- Valoteho: 1024 lumenia
- Valossa 1/4" jalustakierre
- Teho: 7,6 W
- Paino: 940 g
- Mitat: 285 x 276 x 51 mm
- MicroUSB-virtaliitin
- Myyntipakkauksen sisältö: rengasvalo, USB-kaapeli, pöytäjalusta sekä lisävarustekenkäsovite.
Tuotekoodit ja brändi
- Tuotenumero
- 441287
- Brändi
- Yongnuo
- Valm. tuotekoodi
Tuotteen linkit
Lisätiedot
Brändi | Yongnuo |
Tuotekoodi | YN128 white |
EAN | 6947110912462 |
Takuuaika | 12 kk |
Takuuohjeet | Takuuasiat Verkkokauppa.com asiakassivujen ohjeilla. |
Pakkauksen koko | 29 cm x 5 cm x 28 cm |
Pakkauksen paino | 1,1 kg |
Pakkauksen tilavuus | 0,00406 m³ (4,06 l) |
Näytä hintapuntari |
Viimeksi saapuneet |
|
Viimeksi myyty |
|
Lisätty valikoimaan | 17.11.2017 |