Vanhan trainerin muokkaus Zwift-käyttöönArvosana 5/5
Minulla on reilut viitisen vuotta vanha traineri, jolla halusin alkaa ajaa lenkkejä Zwift-sovelluksessa. Tämä tuote oli yksi halvimmista ratkaisuista.
Kadenssin ja nopeuden mittaus toimii hyvin ja vaikuttaa tarkalta! Bluetooth-yhdistäminen toimii hyvin, kunhan muistaa herätellä anturit (eli polkea).
Nopeusanturin asennus takakiekon napaan vaati vähän sorminäppäryyttä, koska kuminauhat olivat tiukat ja pinnat mukavasti tiellä. Parissa minuutissa kuitenkin onnistui. Olin ajatellut vaihdella tätä pyörien välillä, mutta ei ihan niin helppo klipsautus kuin olin toivonut. On silti tehtävissä.
Kadenssianturin kiinnitin pyöräilykengän tarranauhaan. Helppoa, ja voi vaihdella kengistä toisiin tosi kätevästi. Anturin pitää olla pitkittäin kengän suuntaisesti, eli poikittain ei toimi (laitoin aluksi niin, kun en saanut selvää ohjeista). Anturin voi toki asentaa myös kampeen, kahdella eri kiinnitystavalla.
Zwiftissä toimivat siis mainiosti! Tien päällä en ole vielä testaillut.
