Kokemukset ja arvostelut
9 tuotearvostelua
Hyvin paistuu
Hyvin paistaa pizzat.
Uunin mukana ei tule pizzalastaa, joten pizza on vaikea laittaa uuniin. Jouduin ostamaan lisäksi lastan, jonka avulla onnistuu.
Vaikka ohjeessa mainitaan pizzakiven irtoavan uunista, näin ei tässä mallissa voi tehdä. Kiveä on käytännössä mahdoton puhdistaa.
hyvää-halvallaM, 25–34vPuhdistus hankalaa
Pizzakiven puhdistus on haastavaa, helpommin irrotettava paistokivi lisäisi käyttömukavuutta huimasti. Pakastepizzoista tulee huomattavasti parempia kuin normaali uunissa paistetuista, pohjasta tulee sopivan rapea mutta päältä täytteet eivät kuiva ja jäävät näin sopivan mehukkaiksi.
JayLowM, 45–54vPizzauuni
Nopea, tehokas ja helppokäyttöinen pizzauuni. Ainoa miinus on tummuva pinta. H
Saarusskaaa18–24vKommelluksien jälkeen onneen
Pizzauuni on ihan hyvä tuote, kunhan huomioi seuraavat seikat. Ennen kun aliottaa pizzojen teon pitää hankkia kunnollinen pizza lasta jolla saa raaan pizzan uuniin ja uunista pois. Ohjeissa kerrotaan pyörivästa pizzakivestä mutta sellaistahan ko uunissa ei ole.Hieman virheellistä tietoa siis. Uuni paistoi pizzan ok. Pizzasta ei kannata tehdä kovin ohut pohjaista, muuten se paistuu liian rapeaksi.
ihmetteleväM, 65 tai yliToimiva pizza-uuni
Hyvä laite, itselläni jo toinen vastaava. Rapeaa pizzaa tulee. mutta pizza-lapioita jäin kaipaamaan. Edellisessä oli. ilman lapiota pizzan asettaminen ja pois ottaminen on hankalaa
PastoriM, 45–54vMainio laite!
Ei tarvitse enää hakea pizzoja mistään pizzeriasta. Nimittäin tämä tekee kyllä ihan samanlaista pizzaa kuin ravintolatkin. Ainoastaan koko on hieman pienempi, mutta se ei ainakaan haittaa.
Eli tämä pizzauuni toimii juuri niinkuin pitääkin. Ei jää pizzan maku ainakaan uunista kiinni.
Ja jos jotain negatiivista nyt pitää hakemalla hakea, niin pizzalapio olisi saanut tulla mukana.
JussiTD45–54vPitsa kotonakin :)
On hieno tuote, ei ollu kallis käyttö on tosi helppo mahdu hyvin keittiön hyllyllä.
HayderM, 25–34vpitzzauuni
Tuote lupaa rapeita pohjia pitsaan ja se pitää paikkaansa, omatekosta pitsaa on tullu paisteltua 3,5-4 asetuksilla n.8min(ohut pohja). Yhden kerran kokeiltu pakastelättyä samoilla säädöillä ja sai paistella ainakin 15min pohja oli kivan rapea mutta muuten päältä aika vetinen, oisko ollu parempi lopputulos jos lättyä ois sulatellu hetken ennen uunii laittoa. kivi on työläs putsata jos siinä polttaa esim. tomaattikastiketta, eli sen kanssa kannattaa olla varovainen. Käyttöohjeessa oli maininta kiven pesusta kevyesti hanan alla irrallaan muusta laittesta mutta eipä tässä minun versiossa kivi ollut irrotettavaa mallia.
Naama47M, 35–44vErinomainen tuote
Ennen ensimmäistä käyttöä laite kuumennettiin tyhjänä täydellä teholla 20 minuuttia, jotta uuni puhdistuu.
Useiden paistosten tuloksia ( 330g pakastepitsa):
Teho: 3 - aika: n.15 min: Lopputuloksena OK-pohja ja hyvin hailakka päällinen.
Teho: 3.5 - aika: n.12 min: Pohja oli rapeampi, kuin aikaisemmin ja pitsaan tuli jo hieman väriä.
Teho: 4 - aika: n.10 min: Pohja oli rapea ja juusto oli jo väriltään kauniin kultainen
Teho: 4.5 - aika: n. 8 min: Todella rapea pohja ja hyvin paistunut päältä. Oma henkilökohtainen suosikki.
Teho: 5 - aika: n. 6.5 min: Pakastepitsalle tehoa oli liikaa ja pitsa paloi kiinni.
Turvallisuutta lisää 30 minuutin ajastin, joka automaattisesti katkaisee virran haluaman ajan kulutta.
Liiteenä pari kuvaa teho numerolla 4.5 paistetusta pitsasta.
Arvostelija on Verkkokauppa.com:in työntekijä
RikumMAM, 25–34v
