Kokemukset ja arvostelut
12 tuotearvostelua
Kestävät akut
Ostettu laturin kanssa ja hyvin on toiminut. Kätevä vaihtoehto jatkuvasti uusien paristojen ostamiselle.
Enska25–34vMainiot akut
Juuri sitä mitä ladattavilta "sormiparistoilta voi odottaakin.
Ostin nämä paristokäyttöiselle kitaravahvistimelle, ja hyvinpä ovat toimineet.
Kood35–44vToimiva
Toimii hyvin ja pitkään koska käyttöä on kun on lapsiperheessä
Hate35–44vToimii
Luotettavia ja pitkäikäisiä päivittäisessä käytössä.
Mäksä45–54vSimppeli ja kestävämpi ratkaisu
Vasta ostin kun paristokäyttöiset laitteet ovat kokeneet sen verran joukkosukupuuttoa, ettei tule enää heräteostoksena hankittua kertakäyttöisiä. Toki aiemmin näillä olisi ollut tietysti isompi hyötykin. Hankala isommin arvioida tuotetta kun käyttösyklejä ei ole vielä kertynyt, mutta perusajatus uudelleenkäytöstä on parempi kuin kertakäyttöinen niin henkilökohtaisessa taloudessa mutta myös luonnon kannalta.
Mr J35–44vKestäneet käyttöä monta vuotta
Tullut käytettyä Xboxin ohjaimissa ladattavina akkuina. Hyvin ovat pelanneet ja aina on uusi pari odottamassa täynnä käyttöä. Ostin uusia samanlaisia lisää vanhojen kaveriksi, kun tuli tarvetta enemmälle määrälle.
AnonyymiM, 25–34vEdullinen ja tehokas
Nyt hiiri pysty oikeasti langattomana pari päivää ja latautuu myös nopeasti
PavelM, 25–34vHyvät perusparistot, mutta vain 1,2V
Peruskäyttöön sopivat, mutta VR-ohjaimet valittavat alhaisesta virrasta ja kytkevät värinän pois (HP Reverb). Luulen sen johtuvan 1,2V jännitteestä. Jännitteet voisi laitaa tietoihin mukaan.
PekkaM, 35–44vAkut liian suuria
Aioin käyttää näitä akkuja yhdessä Nissinin salaman kanssa, mutta akut olivat liian suuria mahtuakseen salamaan sisälle. Rahat meni hukkaan ja heitän tällä tuotteella vesilintua.
HusaajaM, 25–34vHuippulaadukkaat
Noin vuosi sitten ostin Vartan LCD Plug Charger latauslaitteen jossa tuli mukana 4x 2100mAh akkuja sekä tilasin toisen ylimääräisen paketin samoja akkuja. Käytän akkuja Nikonin tehokkaassa salamassa SB-910 mallissa (kyseinen salama tarvitsee neljä akkua) ja kuvaan aika paljon, mutta eipä ole akuista tähän asti koskaan virta loppunut kesken, ei ensimmäistäkään kertaa. Akkujen latausaika on noin 7 tuntia, kun virta on vähissä, yleensä 4-7 tunnin lataus aikaan saa varautua akkujen virta tasosta riippuen. On vaikea keksiä parempia akkuja tähän hätään ja annankin arvosanaksi erinomaiset ellei jopa huikeat ja jatkossa tulen 100 varmasti ostamaan kyseisiä Vartan tuotteita. Jos tarvitsette hyvät ladattavat akut laitteisiin, niin tässä on vastinetta koko rahan edestä ellei jopa enemmänkin. SUOSITTELEN 100%
jannejo69M, 45–54vPeruspatterit
Näistä ei ole mitään pahaa sanottavaa. Ajavat asiansa.
Ostaja8883332225–34vToistaiseksi ei valitettavaa
Mitä näitä olen tähän asti käyttänyt, niin ei ole ollut ongelmia.
Yoakim35–44v
