Hyvät tilastot liikkumisesta, ehkä hieman kallis.Arvosana 4/5
Tuli tilattua tuote tyttöystävälle pitkälle jatkuneen kuntoilun ja painonpudotuksen tueksi. Ennakkotunnelmat ovat ihan mielenkiintoiset. Itseäkin oikein kiinnostaa seurata tuloksia askelien määrän ja kalorien kulutuksen merkeissä. Todella monipuoliset ja kannustavat tilastot jotka varmasti tuovat motivaatiota liikkumiseen. Tänäänkin kotiintullessa tyttöystävä riemuitsi ensimmäisen 10 000 askeleen päivätavoitteen täyttymisestä.
Hintaa katsoessa tuotteelta kuitenkin odotettiin ehkä hieman enemmän. Kalorien kulutushan on lähinnä arvio, koska sykettä laite ei mittaa vaan askelten määrän. Sykeominaisuus olisi tehny tästä laitteesta erinomaisen ja täydellisen apurin laihduttamiseen. Myös suomen kielen puuttuminen on suuri miinus etenkin ruoka-annosten kirjanpidossa, sillä aterioita ei löydy kovin hyvin suomalaisiin ruokiin ja siten kalorit eivät pidä paikkaansa täydellisesti ja tulokset heittelee. Paljon tilastoja, ja paljon seurantaa mutta ehkä hieman turhan monimutkaista varsinkin kun kaikki on englantia.
Suosittelen kuitenkin tuotetta käyttöön, pistää liikkumaan ja pitää hyvin kirjaa liiknnasta ja syömisestä kun vain jaksaa niitä kirjata.
