Kokemukset ja arvostelut
50 tuotearvostelua, sivu 1 / 3
Silppuri
Muuten ihan ok, mutta silppuamisaika voisi olla pidempi
arttu55–64vPettynyt
Ostin ensimmäisen silppurin. Rikki, ei käynnisty. Hankin toisen samanlaisen. Rikki ei toimi. Suosittelen kaikille kiertämään kaukaa!!!
Jaakko25–34vPätevä silppuri
Tekee minkä lupaa, ei kannata syöttää isoa nippua kerrallaan ja kannattaakatsoa, että pap§e1rit menevä suhtkoht suhtkoht suoraan niin ei ole mtään ongelmia.
MakuM, 65 tai yliEi kestänyt minullakaan
Koko ajan reistasi käynnistymisen kanssa, en suosiittele
Juha45–54vSusi
Lyhyen käytön jälkeen sammutin jotta saisi jäähtyä,ilmeisesti jäähtyi ei vaan koskaan käynnistynyt uudelleen. Että täysi susi.
pöllitonttu65 tai yliVarokaa maanantaikappaleita
Tämä silppuri on halpa, mutta valmistajan laatukontrolli ei ole ihan kunnossa. Ensimmäinen kappale ei toiminut ollenkaan, joten piti vaivautua uudelleen kauppaan vaihtamaan tuote. Uusi on toiminut asiallaisesti.
Verkkokaupan laatima käyttöohje on puutteellinen. Siinä kyllä todetaan, että tuote toimii ainoastaan oikein koottuna sekä roskakorin päälle oikein sijoitettuna. Ohjeessa ei kuitenkaan mainita sitä tärkeää seikkaa, että laite toimii vain silloin, kun kansiosa on asetettu korin päälle siten, että toisella puolella oleva hyvin huomaamaton uloke menee korissa olevaa uraan. Laitteen voi asettaa korin päälle kummin päin vain, mutta se toimii vain toisella vaihtoehdolla.
jtr9M, 65 tai ylihyvä niin kauan kuin toimi
Tämä kyseinen laite toimi hyvin noin 3,5 viikkoa (toivottavasti vain yksilövika). Paperipuoli söi nätisti noin 10 arkin kasija nikottelematta ja tuo CD/DVD-puolikin oli ihan OK. Ehdin tuhoilemaan tuolla pari mapillista papereita ja noin 400-500 CD/DVD -levyä (arkistojen siivous). Homma loppui siihen, kun tuo CD/DVD-puoli ei sitten enää huolinut levyä - moottori kävi, mutta mitään muuta ei sitten tapahtunutkaan.
Kaikesta huolimatta - voin suositella, mutta erittäin isolla varauksella - hinta oli kohdallaan ja sain tehtyä lähes valmiiksi sen, mitä ehdin aloittamaan.
kl6445–54vRuma, mutta toimii
Melkoinen rohjo tämä, ulkonäöstä tulee kemiallinen WC mieleen. Mutta hoitaa kyllä hommansa ihan hyvin!
HattusilisM, 35–44vHyvä paperisilppuri
Tuote hankittu vanhan halvemman silppurin tilalle.
Toimii hyvin ja hinta-laatusuhde on mielestäni mainio.
Suosittelen tätä silppuria niille, jotka tarvitsevat ristiinleikkaavan mallin ja joilla on paljon tuhottavaa paperia tai vanhoja levyjä.
VeraN, 25–34vHyvä tuhooja kotikäyttöön
Hyvä hinta/laatusuhde. Laite on varmatoiminen, kun ei syötä liian paksua paperinippua. Itse työnnän kerralla max 4 kpl A4-arkkia. Silppuuterät kannattaa myös voidella, siihen tarkoitetulla öljyllä, aina kun tyhjentää silputun säiliön. Käyttöohjeen mukaan myös niitit pitää poistaa.
LämmittäjäM, 55–64vRiittävä kotitoimistoon
Laite korvasi Lidlin halvan patukka mallisen silppurin joka teki vain paperisoiroja. Vertaan siis siihen.
Tuhoamisjälki kiitettävä. Autuaallista lykätä viisi aanelosta kitaan ja saa Hobittien postimerkkejä!
Silppurin pitää olla tarkasti paikallaan. Luulin jo laitteen rikkoutuneen kun vuorasin roskiksen muovipussilla sisäpuolelta. En huomannut ensin että turvakatkaisija ei asetu koloseensa sen takia. Mutta vian selvittyä homma skulaa.
Peruspekkakäyttäjä45–54vSilpuksi vain
Paketista käyttöön 1 minuutti. 3-5 arkkia menee vielä suhteellisen hyvin, mutta kyllä sitten alkaa jo vauhti hidastumaan. En tiedä pitäiskö noita niittejä poistaa, mutta siinä nekin ovat menneet mukisematta. Se imee kaiken. Maksamattomat laskutkin katoavat hups vain...
Ihmettelen miksen hankkinut tätä jo aiemmin.
Sami Sämpylä45–54vPaperisilppuri
Laite toimii just odottamallani tavalla. On helppo kasata ostoslaatikosta.
UkkoM, 65 tai yliEdullinen tehokas / tietoturvallinen silppuri
Leikkaa ristiin silpuksi riittävän pieneksi ja muutaman A4 arkin kerrallaan. Samalla silppu mahtuu pienempään tilaan kuin vain suikaleiksi leikkaavissa silppureissa.
Käyntiäänikin riittävän hiljainen.
CD-leikkuri leikkaa CD ja DVD levyt muutamaksi isoksi palaksi joka riittää peruskäyttöön.
ArskaM, 45–54vToimii hyvin rasitettuna
Hyvä tuote kaiken tuhoamiseen...Peruutustoimintoa kannattaa käyttää varovasti seuraten. Tyhjiltään pyöritystä paperi lapulla härnäten. Näin tukos poistuu parhaiden.
Tepi00745–54vErinomainen ja edullinen
Ei tarvitse kehua. Laite puhuu puolestaa. Jos tällaista tarvitset se on tämä!
Ehkä kuitenkaan ei niitä kymmenen paperin settejä kannata liukuhihnalta tunkea vaikka se siitä suoriutuukin.
Silppuaa45–54vErittäin helppokäyttöinen silppuri kotiin
Erittäin helppokäyttöinen ja nopeasti asennettava silppuri kotiin, jolla voit silputa kaikkia papereita, cd, dvd ja blu-ray levyjä aina ensimmäiseen salattu luokitukseen asti. Tämä tarkoittaa sitä, että silppuri tuhoaa tarpeaksi hyvin vaikkapa pankista tulleita papereita, joissa tili ja henkilötietoja.
Ainoa miinus on tietenkin äänen tuotto. Tämä niinkuin kaikki muutkin silppurit, pitää ääntä.
Huomattavan hiljainen toimintaansa nähden.
suosittelen ehdottomasti!
SanteriiiM, 25–34vElfen DWS-1006CD ristiinleikkaava paperisilppuri
Olen ollut tuotteeseen tyytyväinen.
Mielestäni CD osa voisi pienentää paremmin (henk.koht. kortit) jättää aika isoiksi paloiksi kortit. Paperista tulee hienoa silppua.
Suosittelen kotikäyttöön.
Drake18–24vRistikkäis silppuri
Ristiin leikkaava paperisilppuri on mainio ostos tilavan säiliön ansiosta, ainoa ongelma on säiliössä oleva turvakatkaisin on liian pehmeästä aineesta valettu se taipuu liian herkästi sivuun ja sillin ei kone toimi.
sikliM, 65 tai yliPaperisilppuri
Ostamani ristiin leikkaava paperisilppuri on kokoonsa nähden mainio vehje ainoa epäkohta on käynnistyksen suoja muovi joka ei pysy rthdissä.
yxisikliM, 65 tai yliKohtuuhintainen silppuri
Näppärä silppuri, joka tekee selvää kuiteista ja papereista, luottokorteista. Muuten toimii erinomaisesti, mutta omaa taipumuksen muodostaa silpputukoksen heti terien jälkeen. Jolloin silppuaminen sujuu kovasti vaivalloisesti
norothir45–54vSilppuri
Toimii hyvin, säiliö liian pieni joten rakensin isomman jolloin käyttö parani huomattavasti.
superi65 tai yliPaperisilppuri
Toimii hyvin mutta on isoääninen ja turhan hidas nieluinen
Juhani221160M, 55–64vHeikko silppuri
Tällä silppurilla olen silpunnut noin 20 CD-levyä onnistuneesti. Paperia on silputtu kolme säiliöllistä 1 kk:n aikana. Neljättä säiliötä aloitettaessa silppuri teki topin. Ei käynnisty. En suosttele tätä laitetta.
paperi ja cd silppuriM, 65 tai yli