Paras vohvelirauta mitä olen koskaan käyttänytArvosana 5/5
Meillä on aikaisemmin aina ollut edullinen vohvelirauta, jotka ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet rimpuloiksi, jotka hajoavat ajan kuluessa. Milloin menee pinnoite rikki jne. Wilfa ei ehkä ollut edullisimmasta päästä, mutta siinä on jämäkät ja laadukkaan tuntuiset materiaalit. En osaa sanoa, että voiko laitetta käyttää ilman rasvaa, mutta olemme käyttäneet paistamisessa pienen määrän joko rypsiöljyä tai kookosöljyä ja mikään tekemämme vohveli ei ole jäänyt kiinni. Täydet 10 pistettä tulee mukana tulevasta kauhasta, jolla saa joka ikinen kerta oikean määrän taikinaa raudalle - oli sitten mikä tahansa vohveliversio kyseessä. Aikaisemmilla kerroilla olen laittanut summittain taikinaa ja liikaahan sitä on tullut ja valunut raudan välistä ulos. Nyt ei ole kertaakaan käynyt niin.
Wilfan teho on todella hyvä ja sillä voi tehdä useita vohveleita putkeen, jolloin ei tarvitse odotella raudan lämpenemistä, kuten aikaisemmin. Lisäksi laitteen pääty on tasainen ja meillä se helpottaa säilytystä kun laitteen saa kaappiin piiloon.
