Kokemukset ja arvostelut
25 tuotearvostelua, sivu 1 / 2
Monikäyttöinen ultrabook kosketusnäytöllä ja wacom-kynällä.
Ostin tuotteen tarjouksesta reilu puoli vuotta sitten opiskelukäyttöön sekä leffojen ja sarjojen katseluun. Harkitsin ensin tablettia, mutta päädyin kuitenkin täyden veroiseen PC:hen, sillä olisin luultavasti turhautunut nopeasti tabletin rajoitteisiin. Tehtävänsä kone on hoitanut mallikkaasti, vaikka muutamia ongelmia ilmeni alussa. Takuuhuolto toimi kuitenkin hyvin (vaikkakaan ei erityisen nopeasti), eikä vikoja ole enää ollut.
Asioita, joita olisin itse halunnut kuulla ennen ostoa:
- läppäri on kevyt, mutta se on kuitenkin vain läppäri eikä kevyt tabletti
- näppäimistöä on totuttelun jälkeen mukava käyttää, ei kuitenkaan yhtä hyvä kuin vanhempien/suurempien ThinkPadien
- wacom-kynä toimii yllättävän hyvin, mutta ei täydellisesti. Esim.
- -- reunojen kohdilla epätarkka,
- -- parhain tarkkuus kun kynä täysin kohtisuorassa, kallistaminen lisää virhettä
- järkyttävän paljon turhia (mielipidekysymys) valmiiksi asennettuja ohjelmia
- uuden malliset trackpointin näppäimet ovat huonot, trackpadin muuttaminen yhdeksi isoksi näppäimeksi on kummallinen ratkaisu
- toisaalta isoa trackpadiä on kyllä mukava ja hyvä käyttää
- kone pysyy täysin hiljaisena, mikäli sillä ei tee mitään raskasta
dm321M, 18–24vNäppärä ja tehokas Lenovo Thinkpad Yoga
Etsin vanhan 10,1" miniläppärin tilalle helposti kannettavaa mutta riittävän tehokasta uutta konetta. Kokoluokkana 13,3" oli jo liian suuri mutta kun tehoa pitää löytyä mm. GoPro -videoiden editointiin niin valikoima kapenee. Se kapenee entisestään kun koittaa löytää koneen, jossa ei ole kirkaspintaista näyttöä.
Onneksi löytyi tämä Lenovo ja olen ollut laitteeseen varsin tyytyväinen. Pääsin kokeilemaan myös Lenovon takuuprosessia sillä kone pimeni muutaman päivän käytön jälkeen. Soitto Lenovolle, kuriiri paikalle ja kone Saksaan. Viiden päivän kuluttua kone palautui ja huoltoselosteen mukaan emolevy oli vaihdettu.
Potkua tuntuu riittävän ja kone käynnistyy nopeasti. Vielä en ole ehtinyt videoeditointiin mutta en usko siinä olevan mitään ongelmia. Akussa riittää virtaa niin ettei konetta tarvitse ihan jatkuvasti pitää laturissa.
Ainoa häiritsevä tekijä on muidenkin arvostelijoiden kritisoima ohjauslevy ja sen nappien puute. Vielä en ole ollenkaan sinut nappien puutteen kanssa.
Ostin samalla myös One Link Dock -"telakan" mutten ole vielä ehtinyt kokeilla sitä. Sen pitäisi kuitenkin olla hyvinkin näppärä apu.
Hankin myös Logitechin TK820 näppäimistön ohjauslevyllä. Kokemukset tästäkin on hyvin vähäiset mutta tuote vaikuttaa laadukkaalta ja jämäkältä.
Klaputti35–44vOhut ammattilaisen työkalu
Uutta konetta etsiessä valintakriteeriksi muodostui ultrabook kannettava. Muitakin vaihtoehtoja oli, mutta yogaan päädyin mm. tuon tablettimoodin ja kynän takia. Niitä molempia on tullut käytettyä jonkin verran, ei ehkä niin paljoa kuin ajattelin, mutta näppäriä ovat kuitenkin.
Suorituskyvystä on minun käytöllä vaikea sanoa muuta kuin, että se on "riittävä". Itselleni olisi hyvin riittänyt i5 prosessorikin, mutta tässä tuli vähän kuin kaupan päälle i7. SSD on kyllä todella nopean oloinen ja tuskin tässä minulle enää pyöriviä levyjä tuleekaan. Varsinkin käynnistys ja sulkeminen saa hyvän mielen vanhan koneen jälkeen.
Laadusta en antanut täysiä pisteitä, koska kuori natisee tietystä kohtaa etureunasta. Tälläinen tekee koneesta aika muovisen oloisen. Koneen muotokielihän on tuttua ThinkPadiä. Henkilöstä riippuen se on ammattilaisen koneen oloinen tai liiankin työkalumainen. Itse tästä muotokielestä kyllä pidän.
Natinan lisäksi miinuksia jaan myös koosta. Odotin koneen olevan hieman kelveempi ja ehken hieman ohuempi. Toisaalta etukäteen mietin onko näyttö liian pieni, mutta se on osoittautunut oikein hyvän kokoiseksi käytössä.
Miinuksen jaan myös tuosta hiirestä. Kuinka ihmeessä Lenovo on hyljännyt vanhat kunnon napit. Hiiren käytettävyys on tuon napin takia tottapuhuen aika huono. Valitettavasti tuo taitaa olla nykyinen trendi kannettavissa koneissa.
Toisin kuin joku aiemmin sanoi häiriintyvänsä tuulettimesta, niin itse en ole missään vaiheessa kiinnittänyt tuulettimeen minkäänlaista huomiota. Toisaalta taas koneen takareuna lämpiää kovemmassa käytössä jonkin verran, joten jäähdytys ei varmaankaan ole liian tehokkaalla tasolla.
Vaikka arvostelussa tuli nyt mainittua enemmän negatiivisia asioita, niin olen kyllä oikeasti koneeseen todella tyytyväinen. Tällaisia kannettavien tietokoneiden olisi pitänyt aina olla.
-oj-M, 35–44vTehokas ja helppokäyttöinen
Olen todella pitänyt koneesta käytettyäni sitä nyt kaksi viikkoa.
Tabletti puolelle olen kääntänyt koneen ehkä kaksi kertaa, joten sille ei ollut käyttöä niin paljon kuin luulin.
Plussaa
Koko
Akun latausnopeus
Kynä toimii todella hyvin.
Äänetön kevyessä käytössä.
Miinusta
Taustavalon värähtely pienimmillä kirkkauksilla.
Hiiren näppäimet ovat aivan surkeat.
Tuulettimen "korkea" ääni.
Petri 323M, 25–34vLaadukas ja monipuolinen kone.
Lähdin etsimään laadukasta konetta seuraavaksi viideksi vuodeksi ja päädyin tähän ThinkPadiin.
Kone on yleisilmeeltään yksinkertainen ja selkeä. Laadukkaan tuntuinen, ei nitise ja natise. Juuri sopivan kokoinen, ei liian iso eikä pieni. Ohut ja kevyt. Suorituskykyäkin löytyy ihan mukavasti. SSD-muistin ansiosta kone käynnistyy muutamassa sekunnissa. Kone on myös hiljainen ja viileä, nettiselailussa tuuletin silloin tällöin vähän pyörähtää jos sitäkään. Koneen taakse kokonaan kääntyvä kosketusnäyttö on kyllä huippu keksintö. Koneen sisältä löytyvä kynä on hyvä kuvankäsittelyohjelmissa. Valaistu näppäimistö on todella hyvä. Akun kesto hyvä, ehkä noin 6-tuntia.
Jotkin oli moittineet laturia mutta minusta tuo on ihan hyvä. Se on tuollainen USB-tyylinen pistoke. Normaalistihan se on sellainen pyöreä pistoke. Kosketuslevystä puuttuvat napit myös sai moitteita, mutta minusta tuo on ihan hyvä ilman niitä nappejakin. Fn-nappi ja Ctrl-nappi ovat vaihtaneet paikkaa, mutta siihen tottuu. Windows 8 aiheuttaa vähän päänvaivaa, mutta sehän ei ole koneen vika, eikä siitä sen enempää.
Kaikin puolin huippukone ja voin suositella jos tällaisen ostamista harkitsee.
--TT--M, 25–34vLenovo ThinkPad Yoga 12,5" Touch/i7-4500U/8GB/256GB SSD/Windows 8.1 Pro 64-bit - kannettava tietokone
erittäin hiljainen ja moni käyttöinen laite kyllä tämä on vastinetta rahoille
Ruokaministeri18–24vTodella monipuolinen laite
Kun vaihdoin 5 vuotta vanhan läppärin tähän, niin tuntui kyllä, että siirtyi ihan seuraavalle levelille. Koneen keveys, kosketusnäyttö ja eri käyttötavat mahdollistavat koneen käytön ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Käynnistyminen muutamassa sekunnissa on myös ihan toista kuin vanhan koneen odottelu.
Miinusta tulee pikkuongelmista: näyttö ei joskus käänny automaattisesti. Suorituskyky esim. peleissä ja Photoshopissa voisi olla parempi, mutta tämän ymmärtää tablettikoneelta.
Windows 8.1 ei ole kovin luonteva käyttää sen erillisten Metro- ja Desktop-näkymien vuoksi ja siitä on pilattu monta Win7:ssa hyvin toimivaa ominaisuutta, kuten haku.
iihoo25–34vSuorituskykyinen, tukeva ja vastinetta rahalla
Yllättävän toimiva kokonaisuus moniasentoisen näytön kanssa. Ilahduttavan vähän "bloatwarea" ja niiden tarpeettomien poisto vaivatonta. Thinkpadin trackpad on monille haastava monien touch ja click alueiden vuoksi muta hieman asetuksien hiontaa niin siitä saa mieleisensä. Kosketusnäytön, hiiren ja näppäimistön yhteistyä on itseasiassa aika toimivaa, hieman totuttelua mutta menee sitten saumattomasti. Hinta mielestäni erittäin kohdallaan.
Lets review45–54vKevyt ja tehokas
Erittäin kevyt (myös laturi) kantaa eli sopii erinomaisesti kulkemaan matkassa mukana! Akkukesto myös vaikuttaa riittävän pitkältä.
Newton25–34vErinomainen laite, käyttöjärjestelmässä vielä parantamisen varaa.
Kannettava on ollut nyt käytössäni noin puoli vuotta ja olen edelleen tyytyväinen ostokseeni. Kosketusnäyttö on erinomainen sekä tuntumaltaan että luettavuudeltaan, Full HD -resoluutio on mielestäni juuri sopiva tämän kokoiselle näytölle. Myös 360 asteen nivelen mahdollistamat tabletti- ja standimoodit ovat hyödyllisempiä kuin osasin etukäteen kuvitellakaan. Laitteen toiminta ja käyttö on kaikin puolin sujuvaa ja nopeaa, ainoastaan käyttöjärjestelmä jumiutuu liian usein, toivottavasti tilanne paranee päivitysten myötä. Onneksi laitteen uudelleen käynnistäminen on sentään erittäin nopeaa.
Muutaman kerran laite on myös lepotilassa hukannut oman kovalevynsä, mutta uudelleenkäynnistys on korjannut ongelman. Kerran uudelleenkäynnistys täytyi tehdä BIOSista käsin, kun virtapainike oli lakannut samanaikaisesti toimimasta.
Ominaisuus joka ratkaisi valintani tämän laitteen eduksi IdeaPad Yogan sijaan oli ThinkPadin telakkaliitäntä, joka lisää käyttömukavuutta huomattavasti kun laitetta käytetään sekä työpöydällä että muualla. Minulla tämän yhden liittimen kautta kytkeytyy samalla kertaa virtalähde, ulkoinen näyttö, langaton näppäimistö ja hiiri, ulkoinen kovalevy, langallinen lähiverkko ja kuulokkeet. Telakointiaseman irrottaminen ja uudelleen kytkeminen onnistuu lennosta eikä ole kertaakaan aiheuttanut ongelmia.
sam8M, 25–34vTabletin ja läppärin välimaastossa
Koneella olisi tarkoitus korvata iPad2 ja Samsungin pari vuotta vanha Ultrabook turhan matalalla resoluutiolla. Emmin hieman tämän ja vastaavan IdeaPad -mallin kanssa, jossa olisi ollut huomattavan korkea resoluutio. Lueskeltuani, etteivät monetkaan työpöytäsoftat skaalaudu kovinkaan hyvin + ThinkPadissa on aavistuksen parempi prossu, päädyin kuitenkin tähän. Muutaman tunnin tutustumisen perusteella laite vaikuttaa kaiken kaikkiaan erinomaiselta. Erityisiä piirteitä ovat kynä paineen tunnistuksella ja 360 astetta kääntyvä näyttö. Kallistamalla näyttö yli 270 asteen kulmaan näppis toimii erinomaisena telineenä myös sylissä tablettimoodissa. Jos empii kevyen läppärin ja tabletin välillä, niin tätä voi kyllä suositella varauksetta. Tehoa on riittämiin, mutta prossu on kuitenkin vähävirtainen mahdollistaen tuntikausien käytön. Oikeastaan ainoa yllätys oli tabletti-puolen softakaupan vähäinen tarjonta ko. arkkitehtuurille. Esim. Spotify pitää asentaa työpöytäsoftana, eikä erillistä Facebook-appia löydy. Esiasennettua Nortonin Internet Securityä ei välttämättä kannata ostaa, vaikka sitä halvalla tarjotaankin. Windowsin oma Defender ja palomuuri tarjoavat vastaavan suojan ilmaiseksi virustorjunnan ja palomuurin osalta.
JouniM35–44vTulevaisuuden ultrakannettava
Minä todellakin pidän tästä läppäristä! Tätä konetta käyttäessä on hieman sellainen olo, kuin käsissä olisi jokin tuote tulevaisuudesta. Tunteeni saattaa osittain selittyä sillä, että edellinen läppärini oli noin tuhat euroa halvempi sekä useamman vuoden ikäinen. Nyt ole kertarysäyksellä siirtynyt ihan uudenlaisten kannettavien maailmaan. Olenkin nyt kenties ostanut enemmän konetta kuin todellinen tarpeeni olisi ollut, mutten todellakaan vaihda!
Halusin tehokkaan ja kestävän läppärin, jota voin kuljettaa mukanani kaikkialla. Ja sellaisen sain. Kone sujahtaa vaivatta keskikokoiseen käsilaukkuun, eikä paina siellä paksua pokkaria enempää. Vain akkukesto saisi olla hieman parempi, nyt kone kestää sekalaista käyttöäni miltei koko päivän.
Tehojen puolesta minulla ei ole todellakaan valittamista. Esimerkiksi Photoshop CC käynnistyy noin viidessä sekunnissa. Ihan käsittämätöntä edelliseen koneeseeni verrattuna. Taitto- tai kuvankäsittelyohjelmia käyttäessäni olen välillä kytkenyt koneen pöytäkoneen näyttöön, enkä ole havainnut ongelmia yhteydessä. Isomman näytön käyttö lisää työskentelymukavuutta varsinkin pitkillä taitto- tai kuvanmuokkaussessioilla. Adoben ohjelmien valikot kun näkyvät läppärin tarkalla näytöllä turhankin pieninä, enkä ole halunnut vaihdella näytön tarkkuutta.
Näppäimistö on pienuudestaan huolimatta todellinen helmi. Näppäimistön kosketus on napakka, joten kirjoitan tällä koneella yhtä nopeasti kuin täysikokoisella näppäimistöllä. Ainoa huono puoli se, että Fn- ja Control-näppäimet ovat vaihtaneet paikkaa. Miksi Lenovo, miksi? Kesti ainakin viikon ennen kuin lakkasin vanhingossa painelemasta Fn-näppäintä.
Stylus-kynäkin on ollut käytössä, sillä on näppärä piirtää vektoripolkuja Illustratorissa tai ihan vain vapaalla kädellä pientä kuvitusta. Tosin kynä on pieni jopa minun käteeni ja olenkin harkinnut täysikokoisen styluksen hankintaa.
Ostin juuri tämän koneen myös sen monipuolisuuden vuoksi. Tablettikäytössä tämä on painava, mutta paino ei sylissä haittaa. Tablettimuodossa tällä on myös helppo käyttää esimerkiksi Fresh Paintia joko kynällä tai ilman. Koneen saranat vaikuttavat tukevilta ja koneen yleisrakenne muutenkin todella kestävältä. Mutta todellisuus paljastuu ajan kanssa. Katsotaan parin vuoden päästä, repsottaako jossain.
Tällä hetkellä tämä kone vaikuttaa todella hyvältä hankinnalta ja suosittelen sitä lämpimästi muillekin. Koska kone kuitenkin oli niin kallis, en anna sille täysiä pisteitä. Jos tämän saisi noin 1200 eurolla, olisi se ylivertainen ostos. Käyttömukavuudesta nipistän myös yhden pisteen, sillä en ole täysin tyytyväinen läppäreiden ominaisuuksiin, ennen kuin keksitään kone, joka on kuljettaessa pieni, mutta avattaessa suuri. Tardiksen suunnittelija, tule apuun!
Keski-ikäinen rouvashenkiN, 35–44vErittäin hyvä ultrabook
Plussat:
Näppäimistö
Trackpad on aika hyvä
Akku kestää ihan hyvin
Tuntuu kestävältä ja hyvälaatuiselta
Tablet mode ja viewing mode on hyviä lisäominaisuuksia
Miinukset:
On se aika kallis
Ja sillä on vähän painoakin
On vähän hankala löydä suojatasku sille
CS2014M, 25–34vOnnistunut hankinta
Entinen kannettava tietokoneeni oli jo 5 vuotta vanha ja halusin ostaa sellaisen koneen, joka kestäisi käytössä seuraavat 5 vuotta. Muutaman viikon käytön jälkeen tuntuu siltä, että tästä tuotteesta saan kumppanin seuraavaksi viideksi vuodeksi.
Kannettava on nopea: käynnistys tapahtuu silmänräpäyksessä. Toiminnoissa ei yleisesti ole havaittavissa jumiutumista, paitsi kerran tai kaksi on vaikuttanut siltä, ettei kone tajua minun vaihtaneen hiiren käytöstä kosketusnäytön käyttöön. Kosketusnäyttö toimii sekä sormella näppäilemällä että mukana tulevalla kynällä. On kätevää, että kynälle on kannettavan rungossa oma paikkansa. Kosketusnäyttö toimii tarkasti. Windows 8.1 vaatii hieman totuttelua, mutta parin päivän käytön jälkeen sekin alkoi minulta sujua luontevasti. Kannettava on kevyt ja ohut; hyvä matkakumppani.
Ostin koneelle ohessa mainitsemani Tucanon suojataskun. Sopii täydellisesti kannettavalle kokonsa puolesta.
Uutta televisiota varten25–34vTässä hinta ja laatusude kohtaavat
Plussat:
- erittäin hyvä näppäimistö
- hyvä näyttö
- akku kestää yli 6h
- nopea käynnistys lepotilasta
Miinukset:
-pieni ssd
MGLine45–54vPerusvarma
Tuote on erittäin kestävän oloinen ja vastasi odotuksiin. Touchpad vaatii hieman totuttelua.
Kapsu8825–34vPienikokoinen jämäkkä kone moneen käyttöön
Ostin tätä konetta opiskelua varten ja ennen sitä minulla oli melko tehokas pöytäkone. Minulla on ollut kyseinen kone nyt yli kaksi kuukautta käytössä ja OneLink Pro dock pari viikkoa.
Ajurit ja BIOS kannattaa päivittää, tämä hoituu helposti Lenovon System update ohjelman kautta. Melko paljon päivityksiä tulee kokoajan ja sen myös huomaa että moni asia toimii paremmin.
Pitkän harkinnan jälkeen tämä tuli ostettua ja olen ollut erittäin tyytyväinen tähän tuotteeseen. Monta kertaa ollut mukana koulussa ja akkua on riittänyt hyvin. En ole kantanut laturia mukana mutta nyt kun toi pro dock tuli hoidettua niin nyt on ollut laturia mukana kun on yksi ylimääräinen. Akkukesto ei varmaan ole ihan huippu mutta tämä latautuu nopeasti (10min ja tulee noin 10% varausta lisää) jos on tarvetta. Laite toimii kotona "pöytäkoneena" kun on näppis, hiiri, ja 27" (2560 x 1440) näyttö kiini pro dock:issa. Koulussa tai muualla ihan "läppärina".
Kone pitää rasituksessa melko paljon ääntä ja paljon johtuu siitä erillisen näytön resoluutiosta, muuten melko hiljainen.
Touchpad vaatii hieman totuttelua mutta on kyllä ihan loistava kun siihen tottuu ja tietää miten sitä pitää käyttää.
Näyttö heiluu pikkasen kun se on pystyssä ja käyttää kosketusta, muuten jämäkkä.
Näppäimistö on hiljainen ja mukava käyttää, myös pimeässä mutta fn-painike controllin paikalla.
Kynää en ole käyttänyt juuri ollenkaan.
Lisävarusteena toi OneLink Pro Dock on erittäin kätevä vaikka se himan kallis onkin mutta ei tarvi tehdä muuta kun kaapeli kiinni ja kaikki on heti käytössä, ei tarvi sammuttaa eikä mitään! Suurin syy miksi ostin tämä oli että saisin minun erillisen näytön paremmin käyttöön koska oli hdmi:n kautta kytketty ja en saanut ihan parhaat asetukset käyttöön. Hdmi:n kautta saa ainakin 2560 x 1440 resoluution käyttöön pikkasen kikkailun jälkeen jos on tarvetta.
Ostin myös Tucano suojataskun koko 13" ja se on melkein milleistä kiinni ettei mahtuisi sisään, olisi ehkä saanut olla pikkasen isompi mutta istuu kuitenkin hyvin ja se menee helpommin kiinni nyt kun sitä on käytetty vähän enemmän.
FriddexxM, 18–24vJämäkkä ultrabook
- Jämäkkärakenteinen, ei nitise eikä natise.
- Kiitettävä suorituskyky.
- Näppäimistö on tuntumaltaan erittäin hyvä.
- Muunneltavuus: taittuu näppärästi läppäristä teltaksi/tabletiksi.
- Nännihiiri.
- Ei fyysisiä hiiren nappeja. Touchpadin yhteyteen leivotut painikkeet ovat tuntumaltaan huonot, vahinkoklikkauksia sattuu usein ja toisinaan taas tuntuu, että levyä saa painaa ihan tosissaan, että klikkaus ylipäätään rekisteröityy.
- Vaikka näppäimistö on tuntumaltaan hyvä, on layoutissa parantamisen varaa: fn-namiska controlin paikalla vaatii totuttelua. Lisäksi context-menu -näppäin puuttuu ja tämän tilalla on print-screen.
- Hieman suolainen hinta.
Muutamasta käyttömukavuuteen liittyvästä negatiivisesta puolesta huolimatta olen oikein tyytyväinen ostokseeni.
Byle18–24vLoistava thinkpad moneen käyttöön
Valittamista ei juuri löydy - toimii kuten pitääkin, vaikuttaa laadukkaalta, ongelmia ei ole ilmennyt, on hyvän kokoinen ja painoinen.
Vielä jos löytyisi WWAN ja UHD-näyttö, niin olisi aivan unelma :)
tumik18–24vMonipuolinen kone
Konetta on mukava käyttää jä se täyttää hyvin odotukset.
Ongelmia on aiheuttanut koneen epävakaus. Valmiustilasta palautuminen ja uudelleen käynnistys saavat aikaan kummallisia jumittamisia. Toivottavasti ne saadaan ratkaistua tulevissa bios ja ajuripäivityksissä.
nojoonM, 35–44vMonipuolinen kone kaikkeen käyttöön!
Kone on todella laadukkaan tuntuinen, runko on vankka ja taattua Lenovon Thinkpad sarjan laatua. Tattihiiri on mukava ja vaikka fyysiset hiirinäppäimet puuttuu, se on kuintenkin todella toimiva ja hyvä. Kosketuspinta on tarkka.
Koneessa riittää tehoa ja Lightroom 4 käytössäkin kestää sen 5h mukavasti, eli kentällä voi tehdä kuvien käsittelyä ongelmitta ilman virtaa. Kone sisältää Digitizer kynän joka on todella hyvä. Pienikokoinenhan tuo hiiri on mutta aina saat Wacomin muun hiiren tuohon tilalle jos haluat joten pelkkää plussaa vain etenkin jos käyttää Photaria tai tykkää piirrellä (piirrellessä kun pistää tablettimuotoon niin voi sohvallakin mukavasti piirtää)
Latausvaloa ei ole kannettavassa eikä isompaa virtanappia mutta tavallaan ihan hyvä koska näin se on pelkistetymmän näköinen.
MiVuM, 18–24vMonipuolisuutta halajavalle
Tiivistetysti Lenovo Thinkpad Yoga on eritysen hyvä valinta, mikäli muunneltavuus ja monikäyttöisyys ovat korkealla tärkeysjärjestyksessä. Tarvittaessa koneen saa aina taivuteltua mukavasti oli käyttötarkoituksena sitten lukeminen, kirjoittaminen tai viihdekäyttö. Tavalliseen tablettiin konetta ei ehkä kannata verrata, sillä täysmittaisena tietokoneena laite on selvästi tablettia raskastekoisempi. Tästä huolimatta laite hoitaa kyllä tabletin virkaa tarvittaessa ja on tarpeeksi kevyt, että kulkee hyvin mukana matkakumppanina. Alla vielä muutama eritelty huomio:
- Näyttö ei heijastele
- Monipuolisuus/muunneltavuus
- Kosketuslevy ja näppäimistö
- Akunkesto voisi olla parempi
- Laturi ehkä tarpeettoman monimutkainen ja hieman hauraan oloinen (erityisesti laturin johdot)
- Kosketuskynän ajureissa parantamisen varaa
Phannu55–64vNopea ja kompakti
Yoga täytti odotukset. Peruskannettavana, sylitablettina ja aamukahvin kanssa telttaversiona laite toimii mainiosti. Windows 8 vaatii harjoittelua, mutta itse koneen toiminnot ovat nopeita. Kompakti koko ja kestävän oloinen tuote.
JhNeM, 45–54vOdotukset korkeammalla
Arvostelen tuotteen erityisesti suhteessa sen hintaan. Kyseessä on oman näkemykseni mukaan ostohetkellä varsin hintava läppäri (1599e).
Yhteenvetona: Odotin hieman enemmän, mutta kyllä tällä kelpaa mennä. Ehkä seuraava sukupolvi jo istuisi omiin kuvitelmiin paremmin.
Positiiviset asiat:
- Näyttö on riittävän hyvä ja heijastukset ovat hyvin kurissa
- Kotelo on varsin jämpti
- Kosketustuntuma näytössä on erittäin hyvä
- Kone tuntuu peruskäytössä nopealta ja hiljaiselta, asioita ei tarvitse juuri odottaa
- Kääntyvä Yoga-näyttö todellä kätevä vaikka oletin sen olevan kömpelö käyttää
- Lukkiutuva näppäimistö hyvä tablet-käytössä, näppäimet eivät häiritse
- Aktiivinen kynä varauksin
- Näppäimistö hyvä
Negatiiviset asiat:
- Kone pitää kovaa vinkunaa toisinaan käydessään kovilla, joka kuuluu selvästi viereiseen huoneeseenkin. Ääni on selvästi ärsyttävämpi kuin yleensä ääntä tuottava tuulettimen puhina.
- Näytön taputtelu sormella aiheuttaa lievää "rätinää" riippuen paikasta (ja voimakkuudesta). Ei häiritsevää, mutta herättää kysymyksiä.
- Aktiivisen kynän seurantajälki hyppää tietyissä kohtaa näyttöä ikään kuin väistellen tiettyjä alueita -> jokin ilmeisesti häiritsee näissä pisteissä seurantaa. Tästä seuraa se, että kynän käyttö on näillä alueilla varsin rasittavaa.
- Painavampi ja paksumman oloinen kuin mitä "ultrabook" antaisi ymmärtää.
- Epävarmuus näyttö/näppäimistö-mekanismin kestävyydestä.
- Telakointiasema Onelink Dock (lisävaruste) on muuten ok, mutta liian heppoinen -> paksut kaapelit heittelevät palikkaa miten sattuu.
Muuta:
Windows 8 pääsee oikeuksiinsa vasta kosketusnäytöllä ja hiiri on pitkälti vaihtunut kosteukseen muussa kuin työpöytäkäytössä, jossa laite on kiinni telakointiasemassa.
Aktiivinen kynä auttaa Desktop-puolella kosketuskäyttöä -> kynällä voi leijua asioiden päällä kuten normaalisti hiirellä.
soittoepeli25–34v
