Kokemukset ja arvostelut
7 tuotearvostelua
- Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Monipuolinen, muttei miniannoksille
Monipuolinen laite, jolla tulee niin smoothiet, sosekeitto, juuresviipaleet, wokkivihannekset kuin taikinatkin. Sisäänrakennettu keittiövaaka on kätevä. Ihan pienille ainesmäärille tämä ei kuitenkaan toimi: esimerkiksi kerman vatkaamisessa 2 dl on aivan minimi, joten voi olla että pitää ostaa vielä erillinen sähkövatkain. Miinusta siitä, että blenderin teräosaa ja taikinakoukkujen pidikeosia ei saa upottaa veteen, mikä hankaloittaa pesua. Laite on myös melko kovaääninen.
Kotikokki35–44v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Erinomainen tuote
Laite on yltänyt korkeisiin odotuksiinsa ja toiminut todella hyvin. Osat tuntuvat kestäviltä ja laadukkailta, ja laite edukseen halvemmista versioista. Suurten ruokamäärien valmistanut on laitteen myötä tuntunut ensimmäistä kertaa ikinä mukavalta!
Lisäksi täytyy nostaa hattua Kenwoodin asiakaspalvelulle. Pyysivät oma-aloitteisesti tarkistamaan osan, jossa olivat laadunvalvonnassa havainneet ongelman, ja lähettivät lopulta maksutta uuden tilalle. Lähestyivät uudelleen varmistaakseen onko lähetys tullut perille, ja varaosan jäätyä tullattavaksi hoitivat asian puolestani. Erinomaista palvelua siis!
Ruokapreppaaja25–34vArvosteluun liittyvät kuvat
- Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Kenwood
blenderi jämähti laitteeseen kiinni toisella käyttökerralla. Jotain vikaa oli kun piti kauheaa mökää muutenkin. Takuuseen uusi, nyt on toiminut.
BlendaajaM, 45–54v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Tehoa on
Tehokas ja melko varmatoiminen. Tehosekoitin saattaa juuttua väärään asentoon. Kulho naarmuuntui korppujauhoja tehdessä. Leivänkannikat olivat sille liian kovia.
Buon cuocoM, 65 tai yli - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Sadonkorjuun huippuapulainen
Juuri parhaimpaan sadonkorjuusesonkiin pitkäaikainen yleiskone sanoi itsensä irti ja pakko oli uusi hankkia. Nyt jo voin Kenwoodin kapistusta hienoksi hehkuttaa, vaikken ihan kaikkia ominaisuuksia vielä ole ehtinyt kokeilemaan. Voimaa piisaa isommankin sadon työstämiseen.
TiinaN, 55–64v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Hyvä ja monipuolinen monitoimikone.
Nopea ja helppo käyttää. Laite on huomattavasti hiljaisempi kuin omistamani aiempi laite. Blenderi jykevää lasia. Kätevä kulhon "pienennin" pienille askareille. Vispiläosa on kevyehkö, eli jos joku menee rikki tai kuluu kovassa käytössä, niin on tämä osa koneesta.
Elwood159M, 45–54v - Tuotteen laatuVastinetta rahalleKäyttömukavuus
Tehoa keittiöön
Paljon monipuolisia ominaisuuksia ja täysin hintansa väärti.
PeppejohM, 65 tai yli
