Kokemukset ja arvostelut
20 tuotearvostelua
- Tuotteen laatuVastinetta rahalle
Helppokäyttöinen ovikello
Hankin tämän tuotteen syystä kun olemassa olevan kellon painikeosa alkoi sekoilla, saattoi soittaa keskellä yötä ja uudestaan, kun perhe oli saanut unen päästä uudestaan kiinni. Aikaisempi ulkonappula lakkasi tyystin toimimasta. Aivan selkeästi nappula ei kestänyt vesisateita. Suosittelen käärimään painikkeen muovipussukkaan ja kiinnittää nippusiteillä pidikeosaan.
Muuten soittokello on toimivan hyvä sovellus varsinkin silloin jos talossa on useampia ulko-ovia. Täällä on kolme soivaa yksikköä ja kullekin ovelle oma äänensä.
Painikkeitahan saa erikseenkin ostaa, mutta ostin koko paketin, koska napit olivat loppu Tampereelta. Onneksi löytyi täydellinen pakkaus, joka sekään ei ollut hinnalla pilattu.
Plussaa vielä siitä, että soitto-osasto on verkkovirtaan kytketty, ei tarvitse pattereita.
marttijuhaniM, 65 tai yli Sopii hyvin Telldus-kokoonpanoon.
Hankin tämän ovikellon liittääkseni sen Telldus laitteistooni. Hyvin toimii, kirkas ääni ja sisäyksikön pistorasialiitettävyys mainio
HämisM, 65 tai yli- Tuotteen laatuVastinetta rahalle
Hyvin toimii
Ei mitään valittamista toistaiseksi, nähtäväksi jää toimiiko myös pakkasilla, jos ja kun sellaisia joskus tulee.
Soittoäänissä voisi olla muutama "tavallinen" järkevä vaihtoehto sirkutuksen sijaan, mutta se ainoa normikello täyttää kyllä tehtävänsä ja äänenvoimakkuuttakin saa säädettyä riittävän kuuluvaksi.
AndulkaN, 45–54v - Tuotteen laatuVastinetta rahalle
Langaton ovikellosysteemi.
Erinomainen laite, mikäli on useita ovia, joihin tarvitaan erilainen soittoääni kertomaan, minkä oven takana soittaja on:)
JoPa65 tai yli - Tuotteen laatuVastinetta rahalle
Pätevä tarkoitukseensa
Edullinen ja todella helppo asentaa. Ei hirveän paljon valintoja soittoäänelle tai voimakkuudelle, mutta löytyi kuitenkin korvaa miellyttävät asetukset.
RoToV45–54v - Tuotteen laatuVastinetta rahalle
Toimiva langaton ovikello
Hyvin toimiva ovikello. Ei tarvitse huolehtia sisäyksiköiden patterinvaihdoista.
MarkoM, 25–34v - Tuotteen laatuVastinetta rahalle
Nexa LML-710 -langaton ovikello
Ostin Nexan ovikellon lähettimellä ja kahdella vastaanottimella iäkkäälle äidilleni. Hänellä oli aikaisemmin käytössään perinteinen "kerrostalomalli" kerrostalotaloasunnossaan.
Huonokuuloisena ulko-oven välioven ollessa kiinni, kuten yleensä, hän ei kuullut "kerrostalomallin" ääntä, josta seurasi oletettuja seuraamuksia...
Nyt kuuluu ovikellon ääni niin olo- kuin makuuhuoneessakin, että sen kuulee huonokuuloisempikin ja vielä valomerkin kera.
Hyvä ostos, suosittelen, varsinkin huonokuuloisille, vaikka äänenvoimakkuutta voi tietysti säätää itselleen sopivaksi, kuten äänimerkkiäkin/melodiaa.
ÄÄNTÄ OVIKELLOONM, 55–64v - Tuotteen laatuVastinetta rahalle
Toimiva laite
Toimii erinomaisen hyvin ja säädöt riittävät.
Miksi ihmeessä pitää kirjoittaa romaani?
Wagnes55–64v - Tuotteen laatuVastinetta rahalle
hyvä ovikello.
helppo käyttöönotto,kuuluva ääni.sopii myös huonokuuloisille led valon ansiosta.
markoM, 45–54v - Tuotteen laatuVastinetta rahalle
En voi suositella
Ostamani ovikello hälyytteli jatkuvasti itsekseen, vaikka kukaan ei painanut painiketta. Onneksi painike oli toimiva, ja Nexan yksiköt ovat yhteensopivia keskenään, niin sain ostettua toisesta liikkeestä saman merkkisen ovikellon (kylläkin kalliimman version), niin nyt ne toimivat yhdessä. En valitettavasti jaksanut, enkä ehtinyt silloin käydä reklamoimaan asiasta...
Satu35–44v Toimii
Toimii kuin junan vessa. Helppo käyttöönotto ja käyttö. Muutama melodia mutta perinteinen kello on hyvä. Helpot säädöt ja jos painonappi hajoaa/katoaa niin uuden saa halvalla.
Kimbe55–64v- Tuotteen laatuVastinetta rahalle
Toiminut hyvin
Käytössä Cozify Hubin kanssa seuraavilla säännöillä:
- Kotona ollessa sytyttää valot sille ovelle, mistä ovikelloa on soitettu.
- Poissa ollessa lähettää viestin ja kamerakuvaa kännykkään.
Eri painonapeille saa eri soittoäänet. Asennus nopea 5 minuutin homma. Painonapit eivät vain ikävä kyllä toimi alle -10 C lämpötiloissa.
TuxerM, 25–34v - Tuotteen laatuVastinetta rahalle
Langaton ovikello
Helppo asentaa ja kytkeä painonapit (myös alaovelle). Molemmille oville (painonapeille) sai helposti valittua oman soittoäänen. Soittoääniä saisi olla useampiakin mistä valita. Katsotaan ensi talvena pakkasenkestävyys (mitä jotkut ovat moittineet)
TKa66M, 45–54v - Tuotteen laatuVastinetta rahalle
Parempi kuin patteritoiminen
Toiminut ja löytyi jopa yksi miellyttävä soittoäänikin. Täyttää tehtävänsä. Edellinen toisen valmistajan langaton patteritoiminen soittoyksikkö meni vuodessa sököksi eikä paristojen vaihto autttanut. Eli plussaa verkkovirrasta.
CloacamaximM, 25–34v Ei toimi kunnolla
Ei toimi pakasella kunnolla. Menee mykäksi noin -10 asteessa. En suosittele ainakaan talvi käyttöön.
Ding35–44v- Tuotteen laatuVastinetta rahalle
Ei toimi pakkasella
Helppo asentaa, kuuluva ääni. Lähettimen paristo hyytyy kuitenkin kovemmalla pakkasella. Laite ei siis korvaa tavallista ovikelloa.
uglipux45–54v - Tuotteen laatuVastinetta rahalle
Hyvin soi
Hyvin pelittää rintamamiestalossa kahden kerroksen välillä. Keskikerroksessa ja kellarissa omat vastaanottimet ja kantama riittää vaikka betonirappuset välissä. Ainoa huono puoli on ettei kaksoispistorasiaan mahdu toista pistoketta tämän vastaanottimen rinnalle.
nimimerkki72M, 35–44v - Tuotteen laatuVastinetta rahalle
Kelpo summeri
Älyttömän helppo asentaa ja ottaa käyttöön. Hyvää vastinetta rahalle, toiminut meillä moitteetta. Ainoa pikkumiinus muovisesta kuoresta, joka voisi olla hieman tyylikkäämpi.
KuntomiesM, 35–44v - Tuotteen laatuVastinetta rahalle
kätevä laite
Soi hienosti ja vilkkuu soiton jälkeen sopivan ajan.
Helppo ohjelmoida ja käyttää.
raimalM, 55–64v - Tuotteen laatuVastinetta rahalle
Toimii hyvin
Helppo asentaa toiminta valmiuteen. Hyvä kuuluvuus.
Jarmo EsaM, 55–64v
