Siirry sisältöön
Verkkokauppa.com – Todennäköisesti aina halvempi

Kommentoi arvostelua

Lähetä kommentti arvostelulle

Ostettu kotikäyttöön toisen Rolandin soittimen rinnalle
Arvosana 4/5

Luin arvosteluja ja arvelin niiden perusteella laadun olevan riittävän hyvän. Näin olikin. Koskettimiston tuntuma liki sama kuin syntikassa, josta maksettu paljon enemmän.

Mukana tulee avain ilmaiseen lite ohjelmistoon kannettavalle, joka pikaisesti asentamalla ja kokeilemalla käy ainakin ohjelman testaamiseen ja soittamiseen äänten puolesta. Koodi oli versioon 9 mutta sillä sai avattua myös uusimman eli version 10. Kuitenkin latenssi tekee sen ettei 5 vuotta vanha win10 kannettava käy äänilähteenä ainakaan live soittamiseen. Tuli olo etten osaa enää soittaa ollenkaan. Käden kerkeää jopa nostamaan ylös ennen kuin ääni kuuluu ja jotkut äänet pätkivät oudosti.

Laitteen saa kuitenkin toimimaan pelkkänä midi-koskettimistona, jolloin latenssi poistuu ja soittaminen on ihan mukavaa. ( virta usb:n kautta powerista ja midikaapelin kautta ohjaus midisoittimelle.) Tämä olikin itsellä alkuperäinen käyttötarkoitus. Toimitus matkahuollon kautta kahdessa päivässä eli ei valittamista.

jarkkol
Muotoiluohje

Kommentin esikatselu

Otsikko

Anonyymi

Lähettämällä viestin hyväksyt ehdot. Tutustu palvelutarjoajan tietosuojaselosteeseen.