Täydelliset kaiuttimet telkkarin kaveriksi
Kaiuttimet hankittiin pääasiassa musiikin kuunteluun. Mutta hyvien liitäntöjen ansiosta kaiuttimet kytkettiin myös telkkariin kiinni. Soveltuvat molempaan käyttöön loistavasti. Erillistä subwooferia emme ole kaivanneet ja telkkari ei pysty enää katsomaan ilman, että ääni tulee näistä =). Arvostelun kirjoittaja on Verkkokauppa.com työntekijä.petrieM, 25–34vRahanarvoinen ostos
Erinomainen ostos varsinkin olohuoneen äänentoiston parantamiseksi. Hinta vähän hirvitti aluksi, mutta tuotteen tiedot ja specsit vakuuttivat sen verran hyvin, että tuli tilattua. Kytkettyäni optisella kaapelilla televisioon tajuntani räjähti äänen laadusta ja selkeydestä, unohtamatta mukavaa basson toistoa. Liitännät ovat erinomaisetWhityM, 25–34vHyvä ääni yksinkertaisuutta arvostaville.
Kohtalaisen bassovoittoisesti mutta puhtaasti soivat kaiuttimet, joissa ei ole juuri mitään ylimääräistä. Kaiuttimien olemus antaa kohtalaisen viimeistellyn vaikutelman joka ei tosin ylety kaukosäätimeen asti joka on tehty jostakin yleismallin kaukosäädinaihiosta ja vain printattu oma kalvo pintaan. Ovat kohtalaisen herkät ilmeisesti pöytäkoneesta (Asus K30AD) tulevalle sähkömagneettiselle häiriölle sillä Volyme menee ylös/alas itsestään ensimmäisten minuuttien aikana. Eivät tee tätä ollessaan kauempana pöytätietokoneesta.KommutoijaM, 25–34vHyvät kaiuttimet taulutelkkarin kavereiksi
Kävin Jätkäsaaressa vertailemassa näitä ja samanhintaisia Jamon P404 kaiuttimia. Valinta olikin hhelppo koekuuntelun jälkeen sillä näissä oli yllätyksekseni paljon parempi äänenlaatu, sointi kirkas ja stereovaikutelma puhdas toisin kuin Jamon tunkkainen pönttöääni. Pelaa ihan hienosti taulutelkkarin äänentoiston parantajina, langattoman linkin saatan vielä myöhemmin hankkia. Ainoa miinus on se, että kaukosäädin on aika onneton kalvopäällysteisine painikkeineen. Mutta kyllä siitä nyt juuri laittaa kaiuttimet päälle ja pois sekä valitsee ohjelmalähteen.Andy2M, 25–34vErinomaiset kaiuttimet, jotka eivät välttämättä tarvitse subbaria
Mielestäni hyvännäköiset kaiuttimet, joissa on hyvä äänenlaatu. Tietenkään nämä eivät pysty toistamaan kaikkein korkeimpia taajuuksia, mutta kokonaisuutena arvioituna erittäin hyvät. Alataajuudet soivat kivasti, eikä ainakaan telkkarin kanssa subbari ole välttämätön. Itse en ole vielä päässyt soittamaan näillä todella kovaa, mutta ainakin hiljaisemmalla äänenvoimakkudella soivat kivasti. Eivät nämä ole Genelecit, mutta ei näissä ole Genelecien hintaakaan.PHermanniM, 25–34vHyvät pöntöt
Mainiot, kauniit ja hyvä-ääniset kaiuttimet, etenkin subbarin kanssa paritettuna. Pari miinusta tulee siitä että kaiuttimia voi kontrolloida vain ja ainostaan mukana tulevan pikkuisen kaukosäätimen kautta ja pöntöt sammuttavat itsensä automaattisesti tovin idlen jälkeen. Käytännössä siis itsensä saa pitää jatkuvasti kartalla minne edellisen kerran laski sen kaukosäätimen. Ärsyttävää mutta kaikkeen toki tottuu.krangM, 25–34vmumiseva bassomaisuus
Ostin kaiuttimet saadakseni smart TV:ni äänen selkeämmäksi. Itseasiassa siinä suhteessa tilanne huononi, koska näissä kaiuttimissa ääni on kovin bassovoittoinen ja niitä on kuunneltava melko isolla volyymilla, jotta puheen äänet eivät pettyisi matalampien taustaäänien alle. Asiaan voi vaikuttaa myös oma kuuloalueeni heikentyminen korkeiden äänien alueella, vaikka en kuitenkaan ole vielä kuulokojeen tarpeessa. Nämä kajarit voivat tulla kyseeseen, silloin kun halutaan elokuvatehosteisiin lisää bassoja ja "voimakkuutta", etenkin jos TV:n ääni koetaan liian "ohueksi" ilman ulkoisia kaiuttimia. Lisähaittana koin myös sen, että kaiuttimet pitää startata erikseen omalla kaukosäätimellään. Ainakin LG:n TV:n kanssa se aiheuttaa ongelmia, koska ulkoisia kaiuttimia käytettäessä TV:n oma ääni on kokonaan pois käytöstä. Näistä syistä itse päädyin palauttamaan tuotteen.höpsöM, 55–64vBassoiset peruskaiuttimet
Erittäin bassopainotteiset kaiuttimet, liikkeessä ei huomaa basson suurta määrää kaiuttimien äänessä. Bassosta tykkäävälle hyvä valinta peruskaiuttimiksi. Laadultaa hyvät ja hyvän näköiset. Miinuksena säätöjen puuttuminen kokonaan, volumea lukuunottamatta. Ei hifistelijöiden mieleen.MyFarewellM, 18–24v
Tuote-esittely
Pienikokoinen, mutta erittäin tehokas monikäyttökaiutinpari, joka täyttää helposti isommankin huoneen hyvällä dynamiikalla ja tehokkaalla bassotoistolla. Päivitettävissä helposti langattomiksi WF-100 donglepaketilla.
- 2-tie aktiivikaiuttimet bassorefleksikoteloinnilla
- 2 x 55 W vahvistin
- 0.75" diskantti
- 4.5" bassoelementti
- Taajuusalue 45 - 25 000 Hz
- Stereo RCA ja 3.5 mm analogisisääntulot
- Optinen digitaalisisääntulo
- USB-virran ulostulo
- Subwoofer pre-out
- Mukana kaukosäädin
- Mitat 150 x 220 x 195 mm
Tuotekoodit ja brändi
- Tuotenumero
- 157847
- Brändi
- Audio Pro
- Valm. tuotekoodi
Tuotteen linkit
Lisätiedot
Brändi | Audio Pro |
Tuotekoodi | ADDON-SIX-B |
EAN | 7330117131605 |
Takuuaika | 12 kk |
Takuuohjeet | Takuu- ja tukiasiat Verkkokauppa.comin kautta |
Pakkauksen koko | 28 cm x 32 cm x 40 cm |
Pakkauksen paino | 6,44 kg |
Pakkauksen tilavuus | 0,03584 m³ (35,84 l) |
Näytä hintapuntari |
Huollot | yli 10 % |
Palautukset | 4.76 % |
Viimeksi saapuneet |
|
Viimeksi myyty | |
Lisätty valikoimaan | 29.10.2012 |