Neutraalia äänentoistoa ok hintaanArvosana 4/5
- + neutraali, tasapainoinen ääni
- + toimii hyvin monen eri genren kanssa
- + kuulostaa erinomaiselta myös ilman vahvistinta
- + toimii puhelimen kanssa (vaikka äänenlaatu jonkin verran kärsiikin)
- + velour miellyttävää
- - ei irrotettavaa johtoa
- - pannan pehmusteet eivät aivan riittävät: panta alkaa hieman painaa muutaman tunnin kuuntelun jälkeen
- - jopa pienikorvaisena kaipaisin vähän isompia kuppeja
Petyttyäni moniin yleisesti kehuttuihin kuulokkeisiin (etenkin Sonyn WH-1000XM3t olivat sekä arvostetut että aivan luokattoman huonot) niiden bassopään muhjuisuuden ja/tai ylikorostuneisuuden takia, halusin ostaa avoimet kuulokkeet siinä toivossa, että niillä saisin vihdoin kirkkaan, neutraalin ja erottelukykyisen saundin silloin, kun haluan fiilistellä musiikkia kotiolosuhteissa.
Kuuntelen kaikenlaista musiikkia klassisesta kantriin, konemusiikkiin, black metaliin ja niin edelleen, joten tarvitsin kuulokkeet jotka toisaalta ovat riittävän kuulaat esim. kuoroteoksille ja toisaalta toistavat myös kaikenlaiset elektrojumputukset riittävällä potkulla. Vaikeimmaksi tehtäväksi osoittautui löytää kuulokkeet, joissa metallimusiikki kuulostaa tarpeeksi napakalta ja raa'alta. Nämä täyttävät kaikki toiveeni tällä saralla.
En ole kokenut tarvetta hankkia kuulokevahvistinta ainakaan vielä, sillä minun korvaani suora ulostulo läppäristä kuulostaa jo itsessään niin hyvältä. Puhelimella volyymitason saa helposti aivan liiankin kovalle, mutta saundi on kuitenkin tunkkaisempi ja jotenkin pakatumpi/ei niin avara. Tällä ei kuitenkaan ole juuri väliä, koska en avoimia kuulokkeita ulos ottaisikaan. Jossain mökkikäytössä kuitenkin sellainenkin järjestely välttäisi.
Kuulokkeiden rakenne tuntuu laadukkaalta ja kuulokkeet istuvat päässä aika napakasti vaikka ovatkin melko kevyet. Kupit ovat miellyttävät eivätkä hiosta, joskin hieman isommat ne saisivat olla.
Vielä kun johto olisi helposti itse vaihdettavissa ja pannassa olisi paksumpi pehmuste niin olisin täydellisen tyytyväinen. Lisäksi vähän ärsytti pakkauksen mukana tullut säilytyspussi/laatikko, joka tulee vain päätymään suoraan sekajätteeseen ellei sitten homehdu johonkin unohdettuun nurkkaan. Näistä syistä 4 tähteä.
Vertailun vuoksi sanottakoon että AKG K-702 kuulosti vähintään yhtä hyvältä. Monet sanovat että näissä basso korostuu enemmän; itse en eroa huomannut. K-702:ssa olisi myös irrotettava johto ja alempi hintakin, joten ne olisivat olleet aivan varteenotettava valinta - jostain syystä eivät vain sattuneet istumaan juuri minun päähäni (joka on kauttaaltaan aika pieni ja eritoten tosi kapea), joten päädyin näihin niiden sijaan. Olen kuitenkin niin tyytyväinen ostokseeni, että muutama kymppi enemmän rahanmenoa ei mitenkään harmita.
