Kommentoi arvostelua
Lähetä kommentti arvostelulle
Yllättävän hyvä äänenlaatu halvalla hinnalla!
Halusin testata kyseisiä kuulokkeita, koska minulla on vaikeuksia löytää nappikuulokkeita, jotka oikeasti pysyisivät menossa mukana. Olen kokeillun erilaisia nappikuulokkeita, mutta toistaiseksi en ole ollut tyytyväinen yksiinkään. Olen pienikokoinen ja korvakäytäväni sen mukaiset. Lisäksi silmälasien takia osa kuulokkeista alkaa painamaan pidemmän käytön jälkeen. Johdot toki myös heikensivät pysyvyyttä, mutta tällä hinnalla en näin laadukkaita langattomia olettanutkaan saavani.
Yllätyin näiden kuulokkeiden äänenlaadusta erittäin positiivisesti. Toistaa mataliakin ääniä hyvin. Olisin kuvitellut hintaa kalliimmaksi pelkän äänenlaadun perusteella.
Olisin siis kaivannut vaihdettavia erikokoisia nappiosia. Etenkin toisen korvani käytävä on hyvin pieni, joten miinusta tulee liian isosta napista, joka ei mahtunut kunnolla toiseen korvakäytävääni ja tämän takia en voi liikunnassa pitää ilman esim. pipoa tai pantaa päässä. Toisessa korvassa pysyi melko hyvin ja voisin kuvitella, että suurimmalla osalla nämä toimivatkin hyvin. Toistaiseksi en ole vielä onnistunut löytämään tarpeeksi hyviä nappikuulokkeita, jotka oikeasti pysyisivät vaivatta, mutta nämä olivat jo melko lähellä optimaalista kuulokkeissa olevan levikkeen takia.
Yleisesti voin suositella näitä suurimmalle osalle ihmisitä, joilla ei ole pienet korvakäytävät.
