Siirry sisältöön
Verkkokauppa.com – Todennäköisesti aina halvempi
Pyöräilykypärän osto-opas – aikuiselle, lapselle ja eri pyöräilytarpeisiin

Pyöräilykypärän osto-opas – aikuiselle, lapselle ja eri pyöräilytarpeisiin

Kuten sanotaan, pyöräilykypärä on halpa henkivakuutus. Pyörällä kaatuessa päähän kohdistuva isku voi viedä hengen tai vähintäänkin aiheuttaa vakavia tai lievempiä pää- ja aivovammoja, joita pyöräilykypärä ehkäisee tehokkaasti. Kypärän hankinta voi kuitenkin tuntua hankalalta, koska tarjolla on valtavasti erilaisia vaihtoehtoja. Siksipä asiantuntijamme Janne Vanttaja avustaa tässä oppaassa oikeanlaisen kypärän valinnassa, olitpa sitten hankkimassa pyöräilykypärää itselle tai lapselle, maastoon tai kaupunkiin!

Tutustu pyöräilykypäriin »


Milloin on aika vaihtaa pyöräilykypärä?

Yhtä oikeaa vastausta pyöräilykypärän käyttöikään ei ole, sillä siihen vaikuttaa esimerkiksi kypärän käyttömäärä sekä säilytystapa. "Kypärää kuluttaa auringonvalo, hiki ja kolhut", Janne Vanttaja täsmentää. Vanttajan mukaan kypärävalmistajatkin antavat hieman erilaisia suosituksia käyttöikään, mutta yleensä puhutaan noin viidestä vuodesta.

Nainen kiinnittää pyöräilykypärää. Kuva: Met

Yhden ohjesäännön Vanttaja voi kuitenkin antaa: "Jos kypärä tipahtaa korkealta asfaltille tai lattialle, se pitäisi vaihtaa." Vanttaja tähdentää, ettei kypärän suojaavuus perustu siihen, että se olisi älyttömän kestävä, vaan siihen, että se hajoaa hallitusti ja hajoamiseen kuluu se energia, joka muutoin kohdistuisi ihmisen kalloon. Kypärään tulee putoamisesta murtumia, jolloin se ei seuraavan iskun tapahtuessa suojaa niin hyvin.

Maastopyöräilijöitä maastokypärät päässä. Kuva: Uvex

Vaihda pyöräilykypärä

  • Noin viiden vuoden välein tai aiemmin, jos sitä on käytetty paljon tai se on altistunut runsaalle auringonvalolle.
  • Jos pyöräilykypärä on pudonnut maahan tai saanut kovan iskun

Pyöräilykypärä aikuiselle – valitse oikeanlainen pyöräilykypärä käyttötarkoituksen mukaan

Pyörällä liikutaan erilaisissa tilanteissa ja eri tilanteisiin kohdistuu erilaiset tarpeet myös pyöräilykypärälle. Mieti siis pyöräilykypärää hankkiessa minkälaisissa eri tilanteissa pyöräilykypärää käytät. Liikutko pyörällä lähinnä kodin ja kaupan väliä vai kuljetko pyörällä töihin ja harrastat vapaa-ajalla maastopyöräilyä? Voit tietysti hankkia jokaiseen tilanteeseen soveltuvan kypärän erikseen tai vaihtoehtoisesti harkita yhdistelmämallia, joissa erilaisia osia lisäämällä ja poistamalla muokkaat sen käyttötarkoitusta.

Pyöräilijä kaupunkiympäristössä. Kuva: Uvex

Millainen kypärä kaupunkipyöräilyyn?

Kaupunkipyöräily on rentoa rullailua, jossa tavoite on liikkua pyörällä paikasta toiseen, eikä hikoilla. Vanttajan mukaan kaupunkipyöräilynkypärän valinnassa korostuukin erityisesti tyyli, koska kaupungissa halutaan näyttää hyvältä: "Sen takia kypärissä on hienoja kuoseja, jotta voit viestiä tyyliäsi." Kaupunkipyöräilyssä ei käytetä erillisiä pyöräilyvaatteitakaan, jolloin kypäräkin on enemmänkin asuste, jonka tulee sopia muuhun asuun.

Kaupunkikypärät »

Maantiepyöräilyyn soveltuva kypärä

Millainen kypärä maantiepyöräilyyn?

Maantiepyörällä ajetaan yleensä pitkiä lenkkejä kovalla vauhdilla. Maantiepyöräily on siis liikuntasuoritus, jossa tulee taatusti hiki ulkolämpötilasta riippumatta, joten kypärän ilmanvaihto on tärkeässä roolissa. Maantiepyörien ajoasento on matala, joten niska joutuu kannattelemaan päätä eri tavalla, kuin pystymmässä asennossa. Valitse siis maantiepyöräilyyn kevyt kypärä, jossa ilmanvaihto on kunnossa.

Maantiekypärät »

Millainen kypärä maastopyöräilyyn?

Toisin kuin muissa pyöräilyn muodoissa, maastopyöräilyssä kaatuminen on melko todennäköistä, eli kypärän täytyy suojata hyvin. Maastopyöräilykypärä on muihin kypäriin verrattuna järeämpi ja se suojaa eri puolilta, koska maastossa on keppejä, kantoja ja tikkuja, joihin pää voi osua. Maastopyöräilykypärässä on tavallisesti lippa, joka suojaa puiden oksien osumilta, mutta myös häikäisyltä, kuralta ja sateelta. Lisäksi siinä voi olla kiinnikkeitä laseille, valoille tai action-kameralle.

Maastopyöräilyyn soveltuva kypärä

Maastopyöräilykypärä leukasuojalla vai ilman?

Etenkin sähkömaastopyörien myötä leukasuojallisten maastopyöräilykypärien käyttö on lisääntynyt, sillä sähköpyörällä vauhti on entistä kovempi ja isompien haaverien mahdollisuus kasvaa. Tavallisellakin maastopyörällä harrastavat saattavat kuitenkin arvostaa leukasuojan tuomaa turvallisuudentunnetta – leukasuoja antaa varmuutta ajamiseen.

Maastopyöräilijöitä kypärät päässään. Kuva: Uvex

Edullisemmissa malleissa leukasuoja on yleensä kiinteä, mutta lisähinnalla saat monikäyttöisen kypärän, johon voi maastopyöräilykäytössä lisätä erillisen leukasuojan. Kiinteät mallit ovat lähtökohtaisesti aina erittäin järeitä ja kestäviä. Sen sijaan irrotettavalla leukasuojalla varustetuista kypäristä löytyy sekä kevytrakenteisempia kypäriä, jotka suojaavat pikkukolhuilta että järeärakenteisia, jotka suojaavat kunnon iskuilta.

Janne Vanttaja muistuttaa, että leukasuojalliset kypärät ovat aina uutena melko tiukkoja ja tuntuvat epämukavilta, mutta antavat ajan myötä hieman periksi. Leukasuojan kuuluu olla hyvin tyköistuva, jotta siitä on hyötyä kolarin sattuessa.

Maastokypärät »

Pyöräilijä hämärässä maisemassa valolla varustettu kypärä päässään. Kuva: Uvex

Millainen kypärä työmatkapyöräilyyn?

Työmatkapyöräilyä voi harrastaa hyötyliikunnan kautta tai pyöräily voi yksinkertaisesti olla se edullisin, nopein ja helpoin tapa liikkua töihin. Urheilusuorituksena töihin polkevat luultavasti kaipaavatkin hieman hikeä pintaan, eivätkä ole niin kiinnostuneita ulkonäköseikoista. Millaisen kypärän valitsetkin, harkitse erityisesti työmatkoille värikästä tai huomiovaloilla varustettua pyöräilykypärää. Syksyllä ja keväällä, talvesta puhumattakaan, aikaisin aamulla ja työpäivän jälkeen on hämärää, joten on tärkeää, että näyt liikenteessä.

Talvipyöräilyyn soveltuva kypärä

Millainen kypärä talvipyöräilyyn?

Voit käyttää talvella täysin samaa kypärää, kuin muinakin vuodenaikoina. Vanttaja ei suosittele laskemaan kypärän kokoon pipovaraa talvipyöräilyä varten monestakaan syystä. Ensinnäkin paksu myssy heikentää kypärän istuvuutta, jolloin se saattaa kolaritilanteessa irrota päästä. Toiseksi, kypärissä on optimoitu ilmanvaihtoa juuri siksi, että pyöräillessä pää hikoaa, joten talvella riittääkin, että pahin viima ehkäistään esimerkiksi ohuella putkihuivilla tai kypärämyssyllä.



    Pyöräilykypärää pitelevät kädet. Kuva: Met

    Lisää ajoturvallisuutta – pyöräilykypärän väri, valot ja visiiri

    Käyttötarkoituksen lisäksi kannattaa miettiä, mitä muita ominaisuuksia kypärässä olisi ajoturvallisuuden ja -mukavuuden kannalta hyvä olla. Erilaisten ominaisuuksien tarve riippuu toki paljolti siitä, miten paljon ja millaisina vuorokauden aikoina pyöräilet.

    Vesimelonikuvioinen, vihreä pyöräilykypärä

    Pyöräilykypärän väri – mitä räikeämpi, sen parempi

    Vaikka suomalaisten suosikkiväri on musta, Janne Vanttaja kehottaa harkitsemaan värikkäämpää kypärää, koska "kypärä on semmoisella korkeudella, että se havaitaan hyvin ja se näkyy joka suuntaan". Vanttajan itsensä voikin bongata liikenteestä keltaisessa kypärässä, varsinkin työmatkoilla. Värikäs on siis uusi musta – ainakin pyöräillessä!

    Valoilla varustettu pyöräilykypärä

    Pyöräilykypärän valot parantavat pyöräilijän näkyvyyttä

    Pimeällä pyöräilevällä ei voi koskaan olla liikaa huomiovaloja. Erityisen hyvin pyöräilijä näkyy silloin, kun huomiovalot on kypärässä, koska kuten edellä todettu, kypärä on optimaalisella korkeudella näkyvyyden kannalta. Voit valita kypärämallin, jossa huomiovalot on sisäänrakennettuna tai sellaisen, johon valoja on mahdollista erikseen kiinnittää.

    Kypärään kiinnitettävä otsalamppu on hyödyllinen maastopyöräilyssä, mutta maantie- ja kaupunkipyöräilyyn Vanttaja ei sitä suosittele. Pään korkeudella otsavalo häikäisee muita tienkäyttäjiä ja voi aiheuttaa esimerkiksi autoilijalle etäisyysharhan. Pimeällä pyöräilijällä tulee kuitenkin olla sekä etu- että takavalo, ja etuvaloksi paras vaihtoehto onkin pyörän ohjaustankoon kiinnitettävä pyörävalaisin.

    Pyöräilykypärä visiirillä – suojaa viimalta ja silmiin syöksyviltä hyönteisiltä

    Vanttajan mukaan visiirilliset pyöräilykypärät ovat suosittuja etenkin työmatkapyöräilijöiden keskuudessa ja erityisesti sähköpyöräilyssä, koska sähköpyörällä vauhti on yleensä sen verran kova, että ajoviima iskee silmiin kovemmin. Myös silmälasien käyttäjät valitsevat mieluusti visiirillä varustetun kypärän, koska lasit mahtuvat visiirin alle. Silmälasit eivät itsessään suojaa niin tehokkaasti ajoviimalta, koska viima pääsee lasien sivuista silmiin.

    Lähikuva vesipisaroilta suojaavasta visiiristä. Kuva: Met

    Valitse visiirillä varustettu kypärä käyttötarkoituksen mukaan. Sähköpyöräilyyn tarkoitetut kypärät ovat tavallisesti hieman järeämpiä, koska sähköpyörällä vauhti on lähtökohtaisesti kovempi, kuin maantiepyörällä. Maantiepyöräilyssä taas on oleellista, ettei kypärä ole liian raskas, sillä matalassa ajoasennossa niska joutuu kannattelemaan päätä enemmän.

    Silmien suojaus on tärkeää niin sateen, viiman, silmiin lentävien hyönteisten kuin autoista lentelevien pikkukivienkin vuoksi. Jos et halua visiirillistä pyöräilykypärää, hanki silmien suojaksi vähintäänkin pyöräilylasit.

    Pyöräilykypärä visiirillä

    Kenelle?

    • Työmatkapyöräilijöille
    • Sähköpyöräilijöille
    • Silmälaseja käyttäville

    Minkälainen?

    • Järeämpi kypärä sähköpyöräilyyn
    • Kevyempi kypärä maantiepyöräilyyn

    Pyöräilykypärän hinta – onko kalliimpi turvallisempi?

    Liikenneturvan mukaan Suomessa myytävien kypärien tulee olla EU-standardin mukaisia, eli CE-hyväksyttyjä. Standardin mukaisissa kypärissä on tarkasteltu kypärän kiinnitysjärjestelmää, kypärän keveyttä, tuuletusta, helppokäyttöisyyttä, silmälasiyhteensopivuutta ja sen on tietysti täytynyt läpäistä iskunvaimennustesti. Lähtökohtaisesti siis jokainen Suomen markkinoilla myytävä kypärä parantaa käyttäjänsä turvallisuutta – ainakin, jos vertaa täysin kypärättä ajamiseen.

    Pyöräilijä aurinkoisessa säässä kirkkaankeltainen kypärä päässään

    Pyöräilykypärävalmistajien keskuudessa pidetään Janne Vanttajan mukaan standardien rajoja turhan matalina. "Kaikki kunnolliset pyöräilykypärät ylittävät testien vaatimukset moninkertaisesti. Ne on turvallisempia, istuvuus on parempi ja käytettävyys on parempi", Vanttaja listaa.

    Kalliimmissa pyöräilykypärissä on käytetty parempia materiaaleja, ja ne on suunniteltu sekä kevyiksi että turvallisiksi. Halpakin kypärä voi olla kevyt, mutta turvallisuuden kustannuksella. Siinä missä edullisemmissa peruskypärissä on yleensä vain yksi muovikuori päällä, laadukkaammissa on useampia kuoria, jotka kattavat kypärän joka puolelta, jolloin se kestää pikkukolhuja paremmin ja kolarissa on rakenteellisesti kestävämpi.

    Havainnekuva MIPS-kypärästä. Kuva: Met

    Rahalla saat turvallisuutta – mikä MIPS?

    Monista kypäristä on nykyään saatavilla tavallinen sekä MIPS-versio. Mikä MIPS sitten on? MIPS-kypärissä on ylimääräinen muovikerros kypärän sisällä, jonka idea on se, että jos törmäät, kypärä pääsee pikkuisen pyörähtämään päässä ilman, että se kuitenkaan irtoaa päästä, jolloin aivoihin kohdistuva isku vaimenee. Jos kypärä on täysin kiinni päässä ja pää pyörähtää, aivot eivät ehdi mukaan pyörähdykseen – aivot jäävät paikalleen ja pää pyörähtää. MIPS pyrkii siis vaimentamaan pyörähdysliikettä.


    Pyöräilykypärän koko, istuvuus ja säädöt

    Jotta kypärä oikeasti suojaa, sen täytyy olla oikean kokoinen ja istua päähän hyvin. Janne Vanttajan mukaan useimmista kypäristä on kaksi kokoa – joistakin vain yksi, joistakin kolme. Yksi koko voi silti sopia hieman eri kokoisiin päihin, sillä kypärissä on tavallisesti säätörulla, jonka ansiosta kypärän kokoa voi säätää omaan päähän sopivaksi muutaman senttimetrin säätövaralla.

    Pyöräilijä visiirillinen kypärä päässään. Kuva: Met

    Pelkkä oikea koko ei kuitenkaan takaa, että kypärä istuu päähän hyvin: "Pään ympärysmitta ei kerro pään muotoa, on kapeampia ja pyöreämpiä päitä", Vanttaja tarkentaa. Kypärän mallit voivat vaihdella tuotemerkeittäin tai jopa tuotemerkin valikoiman sisällä, joten jokaiselle löytyy kyllä jotakin. Kun kokeilet kypärää, tee säädöt oikein, jotta varmistut kypärän istuvuudesta päähäsi.


    Näin varmistat, että kypärä on sopiva ja istuu hyvin:


    1. Mittaa päänympärys

    • Vedä mittanauha otsasta kulmakarvojen yläpuolelta taakse
    • Valitse päänympäryksen perusteella kypärä sopivasta kokohaarukasta

    2. Aseta kypärä päähän oikein

    • Liikenneturvan mukaan otsaan kohdistuu eniten iskuja, joten kypärän täytyy suojata otsaa
    • Aseta kypärän etureuna niin, että se melkein hipoo kulmakarvoja

    3. Säädä hihnat

    • Korvan tulee jäädä hihnan muodostaman kolmion sisään ja yhdyssoljen napakasti korvan alle
    • Hihnan tulee olla sen verran tiukalla, ettei se missään tilanteessa pääse valumaan leuan yli

    4. Varmista istuvuus

    • Jos kypärä säädöistä huolimatta heiluu päässä tai puristaa häiritsevästi, kypärä ei ole sopiva
    • Kokeile toista kypärää

    Verkkis vinkkaa: 32 päivän palautusoikeus takaa, että voit netistäkin löytää juuri omaan päähäsi sopivan kypärän. Älä epäröi palauttaa kypärää, jos se ei istu päähän oikein. Kokeile seuraavaksi toista mallia.



    Kaksi lasta värikkäissä pyöräilykypärissä. Kuva: Met

    Pyöräilykypärä lapselle tai vauvalle

    Tärkein ominaisuus pienten lasten ja vauvojen kypärissä on keveys. Liian painava kypärä voi ilman kolariakin aiheuttaa vauvan heikolle niskalle vahinkoa. Lisäksi on ehdottoman tärkeää, että lapsen kypärä on oikean kokoinen ja istuu hyvin päähän. Säädä kypärän hihnat ja aseta kypärä lapsen päähän oikein, ja varmista, ettei kypärä pyöri päässä.

    Kaksi lasten pyöräilykypärää

    Jotkut lapset voivat kokea sovitustilanteen epämukavaksi ja sovitus voi olla hankalaa, joten varaa riittävästi aikaa sovitukseen ja koeta itse pysyä kärsivällisenä. Luo hauska ja kannustava ilmapiiri – pienet lahjontayritykset tai harhautukset saattavat auttaa!

    Tärkeää on tietysti myös, että lapsi todella käyttää kypärää, joten anna lapsen valita itselle mieluisa väri tai kuosi.

    Lasten pyöräilykypärät »