Siirry sisältöön

KYSELY: Suomalaiset ovat huolissaan elektroniikan lyhyestä käyttöiästä – vastuullisten valintojen tueksi kaivataan lisää tietoa

Lehdistötiedote, 19.9.2022

Verkkokauppa.comin elektroniikkaa, verkkokauppoja ja vastuullisuutta tutkineen asiakaskyselyn* mukaan suomalaiset haluavat elektroniikan olevan mahdollisimman pitkäikäistä ja kestävää. Vaikka vastuullisuudella on iso merkitys ostopäätöksissä, elektroniikkavalmistajien ja -brändien vastuullisuusteot eivät ole tuttuja ja vastuullisen tuotteen erottaminen muista on hankalaa.

Suomen suurimman verkkokaupan, Verkkokauppa.comin kuluttajatutkimuksesta selviää, että valtaosa suomalaisista ostaa elektroniikkaa vain tarpeeseen eli esimerkiksi silloin, kun vanha laite menee rikki. Useampi kuin joka toinen (62 %) pyrkii vähentämään uuden elektroniikan ostotarvetta hankkimalla laitteita, joiden uskoo olevan korjattavissa tai huollettavissa. Käytännössä laitteiden käyttöiän pidentäminen on kuitenkin hankalaa, sillä joka toinen vastaaja pitää elektroniikan korjaamista vaikeana ja yhtenä isoimmista elektroniikan vastuullisuusongelmista. Käyttöiän pidentämiseksi elektroniikkaa myyviltä verkkokaupoilta toivotaan huolto- ja korjauspalveluja myös takuuajan jälkeen.

Yli 80 prosentille vastaajista on tärkeää, että heidän hankkimansa elektroniikka on mahdollisimman energiatehokasta. Myös energiamerkinnät A:sta G:hen ovat suomalaisilla hyvin hallussa: niiden merkityksen tunsi yli 80 prosenttia vastaajista. Muut sertifikaatit, kuten Energy Star -energiatehokkuusstandardi ja TCO-vastuullisuussertifikaatti olivat kuluttajille vieraampia. Hieman yli puolet tutkimukseen osallistuneista mainitsee, että sertifikaatit vaikuttavat ostopäätökseen.

Keskiössä neuvonta vastuullisten tuotteiden valitsemiseksi

Peräti 70 prosenttia kyselyyn vastanneista on huolissaan tuotteiden lyhyestä käyttöiästä, joka johtuu nopealla syklillä myyntiin tulevista uusista malleista. Lähes yhtä moni kokee, että vastuullisuudella on merkitystä elektroniikkaostoksilla. Yli kaksi kolmasosaa kaipaa lisää tietoa elektroniikan vastuullisuudesta, mikä helpottaisi kestävien ja pitkäikäisten valintojen tekemistä.

Verkkokauppiailla on valintojen tekemisessä iso rooli, sillä kuluttajat arvostavat sitä, että elektroniikkamyyjät auttavat valitsemaan mahdollisimman luotettavan ja kestävän tuotteen. Toisaalta myös valmistajien pitää petrata tuotetietojen suhteen, sillä vain 12 prosenttia vastaajista osaa kertoa mitä valmistajat tekevät vastuullisuuden saralla.

“Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat kiinnostuneita kuluttamaan elektroniikkaa vastuullisesti, mutta eivät koe tietävänsä tarpeeksi pystyäkseen erottamaan vastuullisemman elektroniikkatuotteen vähemmän vastuullisesta. Tässä on selvästi tekemisen paikka, miten verkkokauppiaat voisivat tuoda tiedot merkityksellisesti ja ymmärrettävästi asiakkaiden tietoon. Myös tuotteiden korjattavuus ja huoltopalveluiden saatavuus ovat aiheita, joissa suomalaiset odottavat lisää toimia. Verkkokauppa.comissakin tähän satsataan: laajennamme parhaillaan omille tuotemerkeillemme tarjottavia huoltopalveluja uusiin tuoteryhmiin, joita ovat sähköpotkulaudat, televisiot ja kodinkoneet", kertoo Verkkokauppa.comin vastuullisuuspäällikkö Johanna Stenbäck.

Käytetty elektroniikka kiinnostaa, kierrätystä tehdään kohtuullisesti

Kyselyn mukaan hieman yli puolet on myynyt tai lahjoittanut ja yhtä moni ostanut tai saanut toimivaa elektroniikkaa viimeisen vuoden aikana. Käytetty ja toimintavarma elektroniikka kiinnostaa: peräti 77 prosenttia vastaajista olisi valmis hankkimaan tunnetuista verkkokaupoista luotettavaa ja huollettua käytettyä elektroniikkaa, jos sitä olisi enemmän tarjolla. Käytettyjen laitteiden tarjonta on lisääntynyt viime vuosina, ja esimerkiksi Verkkokauppa.comin valikoimassa on yrityskäytössä olleita, huollettuja ja tyhjennettyjä tietokoneita.

Sähkö- ja elektroniikkaromua eli SER-jätettä on kierrättänyt 74 prosenttia tutkimukseen osallistuneista. Nuoret ovat aktiivisempia käytetyn elektroniikan hankkijoita ja saajia, kun taas iäkkäämmät kunnostautuvat SER-jätteen kierrättämisessä.

"Vastauksista näkyy, että kierrätystä tehdään kohtuullisesti, mutta toisaalta edelleen kaivataan selkeyttä siihen, mikä kaikki on sähkö- ja elektroniikkaromua ja minne sen voi tuoda. Esimerkiksi Verkkokauppa.comin myymälöihin voi tuoda kierrätykseen kaikenkokoista SER-jätettä ilman ostovelvoitetta", Stenbäck summaa.



*Verkkokauppa.comin elektroniikan ja verkkokauppojen vastuullisuutta koskevaan asiakastutkimukseen vastasi yli 18 000 vastaajaa. Tutkimukseen oli mahdollista osallistua myös verkkosivujen ja LinkedInin kautta. Tutkimuksen tiedonkeruuaika oli 17.-24.8.2022.Täältä löydät tiedotteessa viitatut aineistot



Lisätietoja

press@verkkokauppa.com

Verkkokauppa.com on Suomen tunnetuin ja vierailluin verkossa toimiva kotimainen vähittäiskauppa, jonka tavoitteena on olla asiakkailleen todennäköisesti aina halvempi paikka tehdä ostoksia. Verkkokauppa.com myy tietotekniikkaa, viihde-elektroniikkaa, lelu-, peli-, urheilu-, lemmikki- ja lastenhoitotuotteita sekä valaisimia ja kodinkoneita verkkokaupan, Helsingin, Pirkkalan, Raision ja Oulun myymälöiden sekä 2500 Postin ja Matkahuollon noutopisteiden kautta. Tuotteiden lisäksi valikoimaan kuuluu myös asennuspalvelut. Verkkokauppa.com on perustettu 1992 ja sen pääkonttori sijaitsee Jätkäsaaressa, Helsingissä. Verkkokauppa.com on listattu Nasdaq Helsinki -markkinapaikalle ja sen palveluksessa työskentelee yli 750 työntekijää. Verkkokauppa.com valittiin parhaaksi suomalaiseksi verkkokaupaksi Postin verkkokauppatutkimuksessa 2021.


Verkkokauppa.com-logo