Siirry sisältöön

Etelänmatkoja ei tehdä – kirkasvalolamppuja hankitaan nyt 80 % enemmän kuin viime lokakuussa

Lehdistötiedote, 27.10.2020

Etelänmatkojen jääminen tänä syksynä väliin on saanut suomalaiset hankkimaan innokkaasti kirkasvalolamppuja, selviää Verkkokauppa.comin datasta. Juuri nyt kirkasvalolaitteita tilataan yli 80 % enemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Haetumpia ovat pienet kirkasvalolamppumallit, eli eniten kirkasvaloja hankitaan nyt etätyöpöytien äärelle.

Verkkokauppa.com vertasi kirkasvalolaitteiden kauppaa tänä ja viime syksynä. Selvisi, että syys-lokakuussa kirkasvalolamppujen kuluttajamyynti oli 44 % vilkkaampaa kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

”Suomalaiset eivät tänä poikkeuksellisena talvena pysty suuntaamaan etelän auringon alle, ja tämä näkyy intona hankkia kirkasvalolamppuja. Erityisen vilkasta kirkasvalokauppa on ollut lokakuussa. Tilauksia tehdään nyt peräti 83 % enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Edessä on ehkäpä kaikkien aikojen kirkasvalotalvi”, Verkkokauppa.comin tuotepäällikkö Katja Roiha kertoo.

Malleista myydyimpiä ovat pöydälle tulevat pyöreät kirkasvalolamput. Toisin sanoen kirkasvaloja hankitaan nyt etenkin etätyöpöytien äärelle. Myös korkeatehoisia malleja haetaan vilkkaasti.

Kirkasvalo tehokkain keino kampittaa kaamosväsymystä

Kirkasvalo on kaikkein tehokkain yksittäinen keino hoitaa syys- eli kaamosväsymystä. Valohoidon teho perustuu sen kaamoksen vuoksi häiriintynyttä unirytmiä ja unenlaatua korjaavaan vaikutukseen.

Kotimaisen valaisinvalmistaja Innoluxin mukaan nyrkkisääntö on, että mitä tehokkaampi oma kirkasvalolamppu on, sitä lyhyempi hoitoaika riittää, mutta sitä etäämmällä laitteesta tulee oleskella. 

”Teholtaan 2 500 luksin kirkasvalolla riittävä hoitoaika on tunnista kahteen ja vastaavasti 10 000 luksilla saadaan sama vaikutus 30 minuutissa. Kaikkein tehokkain aika kirkasvalokuurille on aamulla heti herättyä, klo 8 ja 10 välillä”, Innoluxin myyntijohtaja Joni-Petteri Ikonen ohjeistaa.

Ikosen mukaan tyypillinen harhaluulo on, että etelänloma auttaisi kaamosoireisiin koko talven ajaksi. Todellisuudessa esimerkiksi kahden viikon aurinkoloman jälkeen kaamosoireet palaavat viikon kuluessa ilman kirkasvalolaitteen käyttöä.

Kirkasvaloa kannattaakin käyttää niin kauan, kun kaamosoireita ilmenee, ja kunnes valon määrä taas keväällä lisääntyy. 



Lisätietoja

Seppo Niemelä, markkinointi- ja viestintäjohtaja

press@verkkokauppa.com

Verkkokauppa.com

Verkkokauppa.com on Suomen tunnetuin ja vierailluin verkossa toimiva kotimainen vähittäiskauppa, jonka tavoitteena on olla asiakkailleen todennäköisesti aina halvempi paikka tehdä ostoksia. Verkkokauppa.com myy tietotekniikkaa, viihde-elektroniikkaa, lelu-, peli-, urheilu-, lemmikki- ja lastenhoitotuotteita sekä valaisimia ja kodinkoneita verkkokaupan, Helsingin, Pirkkalan, Raision ja Oulun myymälöiden sekä 2500 Postin ja Matkahuollon noutopisteiden kautta. Tuotteiden lisäksi valikoimaan kuuluu myös asennuspalvelut. Verkkokauppa.com on perustettu 1992 ja sen pääkonttori sijaitsee Jätkäsaaressa, Helsingissä. Verkkokauppa.com on listattu Nasdaq Helsinki -markkinapaikalle ja sen palveluksessa työskentelee yli 650 työntekijää. Verkkokauppa.com valittiin parhaaksi suomalaiseksi verkkokaupaksi Postin verkkokauppatutkimuksessa 2020.

Innolux

Innolux on valaisinvalmistaja ja tukkuliike, jonka valikoimaan kuuluvat muun muassa Suomessa valmistetut, korkealaatuiset, nimekkäiden muotoilijoiden suunnittelemat designvalaisimet ja kirkasvalolaitteet. Innolux on asiantuntija valon ominaisuuksissa ja muotoilun hyödyntämisessä valaisinsuunnittelussa. Innolux on Avainlippu- ja Design from Finland -merkkien haltija.


Verkkokauppa.com-logo
Innolux-logo