Tiedonantopolitiikka

Yhtiön hallitus on hyväksynyt yhtiön tiedonantopolitiikan. Tiedonantopolitiikka määrittää ne yleiset periaatteet, joita yhtiö soveltaa kommunikaatiossaan pääomamarkkinaosapuolten kanssa. Nämä periaatteet on kuvattu alla pääpiirteittäin.

1. Tavoitteet ja periaatteet

Yhtiön tavoitteena on jatkuvasti tuottaa johdonmukaista, luotettavaa, riittävää ja ajantasaista tietoa markkinoille sen varmistamiseksi, että pääomamarkkinaosapuolilla olisi mahdollisimman avoin ja selkeä kuva yhtiöstä jonka perusteella he voivat arvioida yhtiön arvopapereiden arvoa. Yhtiö noudattaa kommunikaatiossaan arvopaperimarkkinalain ja osakeyhtiölain yhtäläisen informaation saatavuuden tasapuolisuuden periaatetta ja pyrkii tiedottamaan ilman aiheetonta viivytystä.

Yhtiö tiedottaa suomen ja englannin kielellä. First North-sääntöjen mukaan yhtiöllä, jonka osakkeet on otettu monenkeskisen kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle First North Finland –markkinapaikalle (”First North”) on tehtävä sopimus hyväksytyn neuvonantajan kanssa. Yhtiön hyväksyttynä neuvonantajana toimii Nordea Pankki Suomi Oyj (”Hyväksytty Neuvonantaja”). Yhtiön julkistamat tiedotteet, vuosikertomukset, tiedot nykyisestä hallituksesta ja johtoryhmästä sekä hyväksytyn neuvonantajan tiedot ovat saatavilla yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.verkkokauppa.com.

2. Kanavat

Julkistettava tieto tulee julkistaa siten, että yleisölle voidaan taata nopea ja tasapuolinen pääsy tietoon. Tämän vaatimuksen toteuttamiseksi yhtiön käyttää InPublicin palveluita. Julkistettava tieto toimitetaan samanaikaisesti markkinoille, Hyväksytylle Neuvonantajalle ja First Northille sekä julkaistaan ilman aiheetonta viivästystä yhtiön verkkosivuilla.

3. Hiljainen jakso

Yhtiö ei järjestä tai osallistu kahdenkeskeisiin tapaamisiin tiedotusvälineiden, analyytikkojen tai sijoittajien kanssa aikana neljännesvuotiskauden loppumisesta osavuosi- tai muun taloudellisen katsauksen antamiseen ja vähintään 30 päivää ennen taloudellisen katsauksen antamista. Yhtiö voi kuitenkin vastata kysymyksiin liittyen sinä aikana tiedotettuihin liiketoiminnan tapahtumiin.

4. Vastuuhenkilöt

Yhtiön tiedottamisesta vastaa yhtiön toimitusjohtaja. Vain yhtiön toimitusjohtaja ja yhtiön talousjohtaja kommentoivat yhtiön taloudellista tilaa sekä tulevaisuuden näkymiä.

Viestinnän käytännön toteutuksesta ja päivittäisestä yhteydenpidosta vastaa Panu Porkka, Toimitusjohtaja, investors@verkkokauppa.com.

Yhtiön tiedotteet ovat saatavilla verkkosivuilta.

Sivun alkuun