Hyppää sisältöön
Verkkokauppa.com – Todennäköisesti aina halvempi
Hyvinvointivaloja

Parempaa oloa valoilla – tunnetko terapiavalojen hyödyt?


Terapiavalojen suosio on kasvanut viime vuosina entisestään. Haastattelimme terapiavalojen trendiin liittyen valaistuksen tuotepäällikköämme Katja Roihaa, ja kokosimme sen pohjalta tämän hyödyllisen artikkelin. Jatka siis ihmeessä lukemista, jos sinua kiinnostaa vaikkapa kirkasvalolampun käyttö!



Tutustu terapiavaloihin


Mistä terapiavaloissa on kyse?

Tutkimusten mukaan valolla ja sen myötä myös valaistuksella on lähtökohtaisesti merkitystä ihmiseen, sillä valo ohjaa ihmisen normaalia vuorokausirytmiä. Suomessa luonnonvaloa on kuitenkin huonosti saatavilla loppusyksystä ja talvisin, mikä saattaa aiheuttaa joillekin väsymystä tai vaikeuttaa heräämistä. Tällöin erilaisista terapiavaloista, kuten herätysvalosta tai kirkasvalosta, saattaa olla apua, sillä ne pyrkivät tukemaan ihmisen vuorokausirytmiä ja sitä kautta myös hyvinvointia.

Innolux Epic kirkasvalolaite

Terapiavalojen kohdalla on syytä muistaa, että ihmiset voivat kokea niistä saatavat hyödyt eri tavoin. Jonkun toisen mielestä esimerkiksi herätysvalosta voi olla paljon hyötyä omassa arjessaan, kun taas toisen mielestä ei juurikaan. Roiha suositteleekin jokaista itse kokeilemaan, mikä terapiavaloista sopii itselleen parhaiten.

Terapiavalojen pitäisi lähtökohtaisesti sopia kaikille perusterveille. Jos henkilöllä on silmäsairauksia, kannattaa hänen varmistaa omalta lääkäriltään terapiavalojen käytön turvallisuus.


Miksi terapiavaloista on tullut suosittuja?

Viime vuosina ihmiset ovat olleet erityisen kiinnostuneita omasta terveydestään ja olotilastaan. Tämän myötä myös erilaisten terapiavalojen suosio on kasvanut entisestään, sillä usein niiden toivotaan vaikuttavan positiivisesti olotilaan. Roiha uskoo, että terapiavalojen parantunut hintalaatusuhde ja laajentunut valikoima ovat myös osaltaan kasvattaneet suosiota. Esimerkiksi kirkasvalolamppujen valikoimasta löytyy myös tyylikkäitä design-valaisimia.




Millaisia terapiavaloja on olemassa ja mitä ne tekevät?


Innolux Epic kirkasvalolaite

Kirkasvalolamppu

Kirkasvalolampun käyttöaika osuu loppusyksyyn ja talven ajalle, jolloin auringon valoa ei juurikaan ole saatavilla. Lamppu voi tällöin Roihan mukaan auttaa hyvän vireystilan saavuttamiseen ja ylläpitoon. Kirkasvalolampusta tuleva valo on valkoista ja kirkasta, vähintään 2500 luxia. Usein käytetään kuitenkin 10 000 luxin kirkkautta. Kirkasvalolampun käyttö kannattaa aloittaa silloin, kun olo muuttuu syksyn edetessä väsyneemmäksi. Sitä on hyvä käyttää säännöllisesti, jotta mahdolliset hyödyt kestäisivät koko pimeän vuodenajan yli.

Jotta kirkasvalolampusta saisi hyötyä, kannattaa lampun läheisyydessä olla riittävän kauan. Käyttöaika riippuu lampun tehokkuudesta, ja se on yleensä puolesta tunnista kahteen tuntiin. Parhaan hyödyn saamiseksi laitteen käyttö kannattaa suunnata aamun ensimmäisille hereillä olon tunneille. Laitetta ei sen sijaan suositella käytettävän iltapäivällä tai etenkään illalla, sillä silloin se voi vaikeuttaa unen saantia.

Roihan mukaan kirkasvalolamppuja käytettäessä olisi tärkeää noudattaa suosituksia niiden etäisyyden suhteen. ”Kaikissa laitteissa on oma hoitoetäisyytensä”, hän selventää. Pienemmät kirkasvalolamput sijoitetaan yleensä lähemmäs pöydälle, kun taas isot ja tehokkaat lamput kannattaa asettaa kauemmas.

Muista myös, ettei sinun tarvitse tuijottaa suoraan lamppuun vaan sen läheisyydessä oleskelu, vaikkapa sanomalehteä lukiessa, riittää hyvin.







Philips Wake Up Light -herätysvalo

Herätysvalo

Herätysvalolaite pyrkii simuloimaan auringonnousua kirkastumalla vähitellen ennen herätysajankohtaa. Näin se yrittää valmistella kroppaa heräämään. Herätysvalosta voi saada apua heräämiseen erityisesti pimeinä vuodenaikoina, jolloin ulkona on vielä herätessä hämärää.

Roihan mukaan herätysvalo antaa mahdollisuuden herätä miellyttävästi valon lisääntyessä hiljalleen. Herätysvalo tuo mukavuutta herätykseen myös erilaisilla soittoäänillä. Käyttäjä voi itse valita soittoäänen monista eri vaihtoehdoista. Valittavana on niin perinteisempiä soittoääniä kuin rauhallisia luontoääniä. Joissain malleissa herätysäänen tilalle voi asettaa myös radiokanavan soimaan.

Kalliimmissa malleissa on usein auringonnousua mukailevan valon lisäksi myös iltaominaisuus, joka muistuttaa auringonlaskua. Iltaominaisuudessa valo on punertavaa ja se himmenee vähitellen. Lisäksi joissain malleissa on lisäominaisuuksina torkku ja helposti päälle laitettava yövalo.







Innolux Red S -punavalolaite


Punavalolaite

Punavalolaitteet ovat uusi tuotealue, jonka valikoima on vielä muihin terapiavaloihin verrattuna suppea. Punavalolaite lähettää kahta säteilyä: punaista valoa sekä näkymätöntä lähi-infrapunavaloa. Nämä ovat turvallisia, eivätkä ne sisällä UV-säteitä. Lähi-infrapunavalo ja punainen valo pääsevät monia muita aallonpituuksia syvemmälle ihon kierroksissa, minkä ansiosta ne pystyvät tehostamaan solujen aineenvaihduntaa.

Punavalolaitteen käyttäjät ovat kokeneet laitteesta olevan hyötyä treenin jälkeisessä palautumisessa ja joissain kiputiloissa, kuten nivelkivuissa. Punavalolaitteesta saatavia positiivisia terveysvaikutuksia ei ole kuitenkaan vielä pystytty tieteellisesti todistamaan.







Verkkis vinkkaa

Jotkut älyvalaisimet voidaan laittaa toimimaan myös herätysvalojen tapaan. Näissä älyvalaisimissa lampun voi asettaa kirkastumaan vähitellen ennen valitsemaasi herätysaikaa. Jos sinulta löytyy kotoasi älyvalaisimia tai olet suunnitellut niiden hankintaa, sinun ei siis välttämättä tarvitse ostaa herätysvaloa erikseen. Huomioi kuitenkin, ettei älyvalaisimissa ole herätysäänitoimintoa.

Verkkokauppa.com logo


Lue lisää: