Siirry sisältöön
Verkkokauppa.com – Todennäköisesti aina halvempi


TV:n kalibrointi – älä maksa turhasta

Uutisiinkin noussut TV:n kalibrointi on aiheena varsin kiistanalainen. Kuluttajille on myyty kalliita kalibrointipalveluita telkkarin oston yhteydessä toisinaan virheellisinkin perustein. Verkkikseltä löytyy aiheen todellinen erikoisasiantuntija, Aleksi Saarivirta, joka antaa ohjeet, kuinka television kuva-asetukset voi säätää helposti itse ja mitä rahalla saa, kun puhutaan kuvanlaadun parantamisesta.

Televisiot


Aleksi Saarivirta Verkkokauppa.comista

Asiantuntijana kalibroinnin tosiammattilainen

Aleksi Saarivirta työskentelee Verkkokauppa.comin Pirkkalan myymälän Sales Specialistina, eli auttaa myymälässä asioivia asiakkaitamme löytämään tarpeitaan vastaavia tuotteita. Tietokoneet ja televisiot ovat heittämällä Saarivirran ydinosaamisalaa, mutta osaa hän harrastuneisuutensa vuoksi auttaa myös musiikki- ja urheilutuotteiden valinnassa.

Saarivirran luonnehtiminen televisiokalibroinnin erikoisasiantuntijaksi ei ole lainkaan liioiteltua, sillä hän on käytännössä kalibroinut telkkareita työkseen niin kauan, kun sitä on Suomessa tehty, kunnes päätyi Verkkiksen palvelukseen keväällä 2021. Vaikka työt kalibroinnin parissa on ohi, kuvanlaatuhifistely on yhä vahvasti läsnä elämässä – Saarivirta säätää mielellään omia telkkareitaan ja toki myös ystävien ja sukulaisten telkkareita tarvittaessa.

Miksi telkkareita kalibroidaan?

Jokaisella TV-valmistajalla on oma ajatuksensa siitä, mikä on hyvännäköinen kuva ja yleensä valmistajat kilpailevat keskenään kuvan kirkkaudella. Kun myymälässä asiakas tuijottaa pitkää TV-rivistöä, kirkkaampi kuva erottautuu toki edukseen. Saarivirran mukaan kirkkain ei kuitenkaan ole se, millaiseksi esimerkiksi elokuvantekijät ovat kuvan tarkoittaneet.

Myös televisioiden paneelit eroavat toisistaan jonkin verran valmistajakohtaisesti, ja niissä voi lisäksi olla hienoisia yksilöllisiä eroja. Kalibroinnin tarkoitus on Saarivirran mukaan neutralisoida näitä eroja sekä saada kuva näyttämään siltä, miltä elokuvantekijät elokuvaa tehdessä suunnittelivat sen näyttävän. Kuvasäädöt ja kalibrointi tehdään aina tietylle kuvatilalle, kuten elokuvatilalle, jolloin kuva on säädetty parhaaksi mahdolliseksi esimerkiksi elokuvan katsomiseen. Samat säädöt eivät kuitenkaan ole päällä vaikkapa urheilua tai uutisia katsoessa.

Kannattaako kalibroinnista maksaa?

Saarivirta ei täysin teilaa kalibrointipalvelusta maksamista, mutta korostaa, että television kuvaa ja katselukokemusta voi parantaa pienelläkin vaivalla itse ja valtaosalle katsojista se riittää vallan hyvin. Varsinaista kalibrointia Saarivirta suosittelee sellaisille, jotka arvostavat täydellisyyttä hipovaa kuvanlaatua, sillä harjaantumaton silmä ei luultavasti edes erota kalibroinnin tuottamaa hyötyä.

Oli kyseessä sitten ammatti- tai kotikalibrointi, liikkeelle lähdetään samoista silmämääräisistä säädöistä. Saarivirta sanookin, että "kotisäädöillä" päästään jo 90 % päähän täydellisestä lopputuloksesta, jonka jälkeen kalibrointilaitteistolla hiotaan täydellisyyttä vielä loput 10 %.

Kalibrointipalvelu vai oma kalibrointilaitteisto kotiin?

Jos sisälläsi asustaa todellinen kuvanlaatuhifistelijä, voit ostaa kalibroinnin palveluna joistakin elektroniikkaliikkeistä television oston yhteydessä tai hankkia kalibrointilaitteiston kotiin ja kalibroida itse. Laitteiston hankkiminen on hieman kalliimpaa, mutta sillä kalibroit kaikki nykyiset ja tulevat kodin televisiot ja näytöt, ja lisäksi kotona kalibroidessa saat säädettyä television kirkkauden ympäristön kirkkauden mukaan. Kalibrointipalvelussa TV kalibroidaan valmiiksi toisaalla, jolloin lopputulos on toki hyvin standardisoitu, muttei ota huomioon sen tilan kirkkautta, jossa televisiota katsotaan.

Kalibrointipalvelun etu taas on se, että siinä käytetään myös kuvansyöttölaitetta lopputuloksen viimeistelyyn – se neutralisoi mahdollisia eroja ja puutteita eri HDMI-laitteiden välillä. Kuvansyöttölaite maksaa pari tonnia, joten peruskuluttajan ei liene järkevää sellaiseen sijoittaa, etenkin koska sen tuomat hyödyt ovat niin hienoisia, ettei harjaantumaton silmä niitä erota. Jos kuitenkin päädyt maksamaan kalibrointipalvelusta varmista ainakin, että palveluun sisältyy kuvansyöttölaitteella tehdyt säädöt. Saarivirta kertoo aikoinaan törmänneensä myös ilman kuvansyöttölaitetta teetettäviin kalibrointipalveluihin, jolloin ei voida sanoa kuluttajan saavan rahoilleen täyttä vastinetta.

Erityisesti edullisemman pään televisiota ostaessa Saarivirta neuvoisi säästämään kalibroinnista ja sijoittamaan ne sataset mieluummin television hintaan, eli laadukkaampaan televisioon.

Pelkät kotisäädöt

  • Parempi kuva helposti ja nopeasti
  • Vie 90 % päähän täydellisestä lopputuloksesta
  • Laitteisto: television omat asetukset
  • Kenelle: paremmasta kuvanlaadusta kiinnostuneelle
  • Hinta: 0 €

Kalibrointipalvelu

  • Televisio kalibroidaan valmiiksi ennen toimitusta, joten kirkkaus säädetään tiettyyn arvoon eikä television ympäristön kirkkauden mukaan
  • Laitteisto: kamera, ohjelmisto ja kuvansyöttölaite
  • Kenelle: lähes täydellistä kuvanlaatua tavoittelevalle
  • Palvelun hinta: 130–220 €

Kalibrointi kotona

  • Kun televisio kalibroidaan itse kotona, sen kirkkaus voidaan säätää ympäristöön sopivaksi
  • Viimeinen silaus jää puuttumaan ilman kuvansyöttölaitetta
  • Laitteisto: kamera ja ohjelmisto
  • Kenelle: lähes täydellistä kuvanlaatua tavoittelevalle
  • Laitteiston hinta: n. 350 €

Näin säädät kuva-asetukset ja kalibroit television itse

Yksinkertaisimmillaan kuva-asetusten säätäminen optimaaliseksi vaikkapa elokuvan katsomiseen on muutaman minuutin mittainen, varsin helppo operaatio. Mitä täydellisemmän lopputuloksen haluat, sitä enemmän teet säätöjä. Tarjoamme tässä ohjeet, ja voit itse päättää, mikä on itsellesi riittävä taso. Varmista, että teet ohjeiden mukaiset asetukset standardidynamiikan tilalle (SDR). Korkean dynamiikan tilalle (HDR) Saarivirta ei suosittele tekemään muita säätöjä, kuin laittamaan elokuvatilan päälle.

Vaihe Ⅰ – helpot kotisäädöt

Ensimmäisessä vaiheessa varmistetaan optimaaliset elokuvankatseluolosuhteet, asetetaan elokuvatila päälle, säädetään taustavalon kirkkautta ja kopioidaan asetukset kaikkialle. Monille jo pelkkä elokuvatila riittää. Jos kuitenkin teet kaikki kohdat ensimmäisestä vaiheesta, olet 80 % päässä niin sanotusta täydellisestä lopputuloksesta – ja se vaatii vain muutaman klikkauksen.

1. Ulkoiset olosuhteet kuntoon

Hyvään katselukokemukseen voi vaikuttaa myös täysin televisioon liittymättömillä asioilla. Saarivirta neuvoo laittamaan verhot kiinni ja varmistamaan, ettei katsojan takana ole kirkkaita valoja, jotka heijastuvat telkkarista.

Varmista myös, että kun alat tekemään säätöjä televisioon, teet ne sellaisissa olosuhteissa, joissa normaalisti katsot esimerkiksi elokuvia tai sarjoja.

Valoisa huone, jonka seinällä on televisio

2. Aseta elokuvatila päälle

Lähes kaikista televisioista löytyy jonkinlainen elokuvatila tai "Film Maker Mode". "Film Maker Mode on elokuvastudioiden kanssa yhteistyössä tehty kuvatila, joka tavoittelee samaa valkotasapainoa, kuin mitä elokuvastudioissa käytetään", Saarivirta kertoo. Tehdasasetuksilla television kuva on melko sininen, joten Film Maker Mode korjaa valkotasapainon lähelle kopiopaperin valkoista.

Film Maker Mode poistaa lisäksi TV:n automaattiset kuvanparannusominaisuudet, joita voi myöhemmässä vaiheessa halutessaan säätää takaisin päälle.

Elokuvatilan tai Film Maker Moden päälle laittaminen parantaa jo merkittävästi katselukokemusta tehdasasetuksiin nähden, joten se yksinään riittää monelle.

3. Säädä taustavalon kirkkaus itselle sopivaksi

Sopivaan taustavalon kirkkauteen vaikuttaa televisiota ympäröivän tilan kirkkaus. Tärkeintä on tehdä säädöt sellaisissa olosuhteissa, kun siinä tilassa televisiota yleisimmin katsotaan.

Saarivirta itse tykkää säätää taustavalon olohuoneessa pitkälti maksimikirkkaudelle ja makkarissa taas himmeämmälle: "makuuhuoneessa telkkaria katsotaan enemmän iltaa kohti ja verhot on kiinni, jolloin se voi olla huomattavasti himmeämpi". Saarivirta korostaa, ettei kirkkaudelle ole määritetty oikeaoppista arvoa ja siinä pitääkin luottaa enemmänkin omaan silmään.

Kopioi asetukset kaikille sisääntuloille

Saarivirran mukaan jokaisen television asetuksista pitäisi löytyä painike, jolla juuri tehdyt asetukset voidaan kopioida muillekin sisääntuloille. Tällöin esimerkiksi YouTubessa tehdyt kirkkaussäädöt kopioituvat kaikkiin HDMI-tuloihin, TV-kanaville ja Netflixiin. Huomioi kuitenkin, että asetukset on tehty elokuvatilaan tai Film Maker -tilaan, eli asetukset eivät ole kaikissa tuloissa automaattisesti päällä, vaan saat ne päälle vaihtamalla kuvatilan.


Vaihe Ⅱ – edistyneemmät kotisäädöt

Toisessa vaiheessa säädetään kirkkautta ja kontrastia testikuvien avulla ja tehdään muita kuvanparannuksia. Tässä yhteydessä kirkkaudella tarkoitetaan mustan tasoa, eikä taustavalon kirkkautta, kuten edellisessä vaiheessa. Nämä säädöt vievät jo 90 % päähän lopputuloksesta, jonka jälkeen loput 10 % hoidetaan kalibrointilaitteistolla.

4. Säädä kirkkautta ja kontrastia testikuvien avulla

Kirkkaudelle ja kontrastille on omat testikuvansa. Varmista, että valitset laadukkaat testikuvat parhaan lopputuloksen saamiseksi. Saarivirran mukaan esimerkiksi YouTube-videot tunnetaan siitä, ettei kuva näytä siltä, miltä kuuluisi, joten niitä kannattaa välttää. Hyviä testikuvia löytyy esimerkiksi tältä sivustolta: https://www.rtings.com/tv/learn/how-to-calibrate-your-tv.

Kirkkauden säätö (mustan taso)

Testikuvassa näkyy mustalla taustalla sävyjä mustasta harmaaseen. Säädä mahdollisimman moni harmaista sävyistä näkymään ilman, että musta tausta muuttuu harmaaksi.

Kirkkauden säätö (mustan taso)

Kontrastin säätö

Testikuvassa näkyy valkoisella taustalla sävyjä harmaasta valkoiseen. Säädä mahdollisimman moni harmaan eri sävyistä näkymiin ilman, että tausta menettää huippukirkkauttaan, eli muuttuu harmaaksi.

Kontrastin säätö

Kopioi asetukset kaikille sisääntuloille

Kopioi taas kirkkauteen ja kontrastiin tekemäsi asetukset kaikille sisääntuloille.

5. Liikevasteen kustomointi ja muut kuvaparannukset

Film Maker Mode tosiaan poistaa television automaattiset kuvaparannukset, kuten liikevasteen kustomoinnin. "Kun liikkuva kuva muodostuu esimerkiksi 30 perättäisestä stillkuvasta sekunnissa, tämä säätää sitä, miten TV luo 'lisäkuvia' väliin pehmentääkseen liikettä", Saarivirta täsmentää.

Saarivirran mukaan kuvaparannusten käyttö on pitkälti makuasia – itse hän käyttää niitä esimerkiksi urheilua katsoessa, sillä ne tekevät liikkeestä pehmeämpiä, mutta elokuvia katsoessa ei pidä niitä päällä koskaan. Ne voivat aiheuttaa ajoittaisia, joskin harvinaisia epänormaaliuksia elokuvien tai sarjojen kuvaan, johon niitä ei ole suunniteltu. Lisäksi monet sanovat, että kuvaparannukset tekevät kuvasta halvalla kameralla kuvatun näköisen.

Eri valmistajien televisiossa kuvaparannuksista puhutaan hieman eri nimillä. LG:n televisioissa se kulkee nimellä "TruMotion".


Vaihe Ⅲ – laitteisto astuu kuvioihin, mutta pärjäät vielä ilmankin

Tässä kohtaa voit siirtyä käyttämään kalibrointilaitteistoa, jos sellainen löytyy, mutta valkotasapainoa voi säätää ilman laitteistoakin kotikäyttöön riittäväksi. Jos hankit kotiin kalibrointilaitteen, tarvitset kalibrointiin myös tietokoneen ja sopivan ohjelmiston kameraa varten. Kameraa ja ohjelmistoa myydään sekä erikseen että yhdessä.

Kalibrointipalvelussa käytetään lisäksi kuvansyöttölaitetta, mutta koska se on turhan hintava tavallisen kuluttajan käyttöön, emme käsittele sen käyttöä tässä. Kalibrointilaitteella voi säätää myös värejä, mutta Saarivirta ei välttämättä suosittele koskemaan niihin ilman kuvansyöttölaitetta: "jos ei ole tosi harjaantunut silmä, siinä tuskin huomaa edes eroa". Hän kyseenalaistaakin, tarvitseeko niitä ylipäätään kotitelkkariin edes lähteä säätämään.

6. Säädä valkotasapaino – ilman laitteistoa tai laitteiston kanssa

Valkotasapainoa ei kannata lähteä silmämääräisesti kovinkaan yksityiskohtaisesti säätämään, joten ilman laitteistoa riittää, että valitset jonkun esiasetetun valkotasapainon, yleensä lämpimämmästä päästä. "Se saattaa aluksi näyttää vähän kellertävältä, mutta kun poistuu huoneesta hetkeksi ja palaa takaisin, tajuaa että sehän on oikeasti valkoinen, kun telkkarin kuva suoraan tehtaalta on aika sininen", Saarivirta kertoo.

Laitteiston kanssa taas pääset hyvinkin yksityiskohtaisesti säätämään valkotasapainoa. Kalibroinnissa yhdistetään tietokone televisioon, asetetaan kamera television eteen ja tietokoneen testikuvien perusteella aletaan säätämään valkotasapainoa laitteiston ohjeiden mukaisesti.



    Verkkis vinkkaa

    Verkkis vinkkaa

    Apple TV:ssä on värikalibrointimahdollisuus sisäänrakennettuna. Apple TV syöttää testikuvia, iPhone toimii kamerana ja Apple TV tekee testikuvien ja kameran perusteella säädöt automaattisesti. Saarivirran mukaan lopputulos on tehdasasetuksia reilusti parempi, vaikkei aivan ammattilaitteistolla kalibroidun tasoinen. Nämä säädöt toimivat vain silloin, kun katsot elokuvia tai sarjoja Apple TV:n kautta, eikä niitä voi kopioida muille sisääntuloille.


    HDR-tilan kuva-asetukset ja kalibrointi

    Perus televisiolähetykset lähetetään standardidynamiikalla, jolloin televisio on SDR-tilassa. Moni uusi televisio kuitenkin tukee HDR-tilaa, eli pystyy toistamaan HDR-tilassa, korkealla dynamiikalla, tehtyjä elokuvia. HDR-tila tuo enemmän kirkkautta ja kontrastia ja säätövaraa on enemmän kaikista kirkkaimpien ja tummimpien sävyjen välillä.

    Saarivirran mukaan HDR-tilan kuvaa ei kannata säätää kotioloissa muuten, kuin laittamalla HDR-elokuvatilan tai HDR Film Maker Moden päälle: "HDR:ssä ei oikeastaan edes taustavalon kirkkautta kannata säätää, koska sen idea on juuri se että saadaan se maksimikirkkaus ja maksimietäisyys tumman ja kirkkaan välille". HDR-tilaan tehdyn elokuvatilan tai Film Maker -tilan voi laittaa päälle vain silloin, kun televisio toistaa HDR-sisältöä. Kun televisio lähettää HDR-kuvaa, näkyy ruudussa yleensä jonkinlainen ilmoitus siitä.


    Lue lisää: