
Kotiautomaatio ja kodin turvallisuus
Kotiautomaatio ja kodin turvallisuus kuuluvat tiivisti yhteen. Voit helposti ja kustannustehokkaasti hankkia juuri sellaisen laitteiston, jonka sinä ja läheisesi tarvitsette. Oli sitten kyse kesämökin valvonnasta tai kodin turvallisesta ja sujuvasta arjesta, löydät meiltä siihen kaikki tarvittavat laitteet.
Helppo aloittaa
Alla mainitut laitteet voivat olla itsenäisiä tai ne voivat olla liitettävissä isommaksi kokonaisuudeksi. Alkuun pääsee kuitenkin ihan vain hankkimalla yksi tai kaksi laitetta ja laitteiden määrää voi sen jälkeen lisätä oman tarpeen mukaan.

Valvontakamerat ja -järjestelmät
Uudet valvontakamerat ovat erittäin helppokäyttöisiä ja parhaimillaan jopa täysin langattomia ja johdottomia, jolloin niiden asentaminen ei vaadi suuria ponnistuksia. Älykkäät kamerat osaavat usein keskustella keskenään, eli jos yksi kamera havaitsee liikettä, alkavat kaikki muutkin asennetut kamerat tallentamaan.
Jos järjestelmään on lisätty myös muita turvalaitteita, kuten esim. sireeni tai älyvaloja, saadaan nämä myös aktivoitumaan kameran havaitsemasta liikkeestä tai äänestä. Jos jotain tapahtuu, saat välittömästi ilmoituksen ja pystyt mistä ja milloin tahansa avaamaan kameroihin kuvayhteyden.