Tuote 24287

90048_01.jpg
1 2 3 4
Aion PC-peli.

Fantastinen, näyttävä ja uniikki massiiviroolipeli upeassa pelimaailmassa.

Aionin maailmassa pelaajat jakaantuvat kahteen ryhmään, Valittuihin ja Vajonneisiin. Ikuisuuden torni toimii porttina Syvyyteen, toimien samalla kulkuväylänä ulottuvuuksien välillä. Kun suuri pahuus aukaisee nämä portit, myös Syvyyteen vangitut lohikäärmeet heräävät unestaan, kostonhaluisina molemmille maailmoille. Näistä lähtökohdista alkaa eeppisen mittakaavan konflikti, jossa pelaajien taakaksi jää tuoda pelastus maailmalle.

Aion on kaikkien aikojen visuaalisesti kaunein massiiviroolipeli. Sen eteerisessä maailmassa pelaajat joutuvat keskelle demonien, enkelten ja lohikäärmeiden välisiä suhdekiemuroita ja maailman kohtaloa. Pelaajat joutuvat tarinassaan selviytymään niin sosiaalisissa, taloudellisissa kuin kulttuurillisissakin tapahtumissa, jotka ovat niin vuorovaikutteisia kuin elokuvamaisiakin.

Koe kiehtovat muutokset kuinka pelaajat voivat vaikuttaa pelimaailman tapahtumiin ja ympäristöönsä massiivisessa moninpelimaailmassa. Crytec-pelimoottori mahdollistaa paitsi upean grafiikan, myös liikkumisen upeassa kolmiulotteisessa maailmassa, niin kävellen, kiipeillen kuin lentäenkin. Eivätkä graafiset ominaisuudet jätä kylmäksi kokenuttakaan pelaajaa, oli kyse sitten pelkistä sääilmiöistä, lämpöaalloista tai vaikkapa kiemurtelevasta rantaviivasta. Yksityiskohtien määrä on suorastaan häikäisevä.

Peli myös muuttuu pelaajien tutkiessa ja kokiessa uutta sisältöä. Jokaisen pelaajan teot vaikuttavat pelipalvelinkohtaisesti tarinan edistymiseen ja muokkaavat näin maailman kohtaloa. Tekojen edistymisen myötä ne myös laukaisevat uusia tapahtumia, jotka vaikuttavat muun muassa pelimaailman talouteen ja liittolaisuuksiin. Pelaajilla on ainutlaatuinen mahdollisuus vaikuttaa maailmansa historiaan ja jättää nimensä historiankirjojen sivuille aivan uudella tavalla.

Kuukausimaksullinen nettipeli. Sisältää 30 päivää ilmaista peliaikaa. Vaatii luottokortin rekisteröitymiseen. Jos luottokorttia ei ole, vaihtoehtoisesti osta NCsoft Time Card 60 days -peliaikakortti.

Ikäraja:
12v - Pelin ikärajasuositus 12v
Linkit: Tuoteinfo
Tuoteinfo
NCsoft tuotekoodi:
1611AION
Saatavuus:
heti
Hinta:
27.90 € (sis 23% alv.)
Yleisimmät toimitusmuodot:
(Kulut laskettu tilaukselle joka sisältää ainoastaan tämän tuotteen)
0.00 € (Nouto Helsinki, Pirkkala tai Oulu)
2.00 € (Nouto postista)
2.80 € (Kirje)
5.90 € (ÄrräExpress)


Sulje ikkuna
 
Suosittelemme myös:
45093 Aion PC-peli.
22.40 €
45080 NCsoft Time Card 60 days PC-peliaikakortti.
22.40 €
0291 NCsoft Time Card 60 days PC-peliaikakortti.
27.90 €
 
Varastosaldo: (tietoa varastosaldoista)
Helsingin päävarastossa yli 25 kpl, joista 0 kpl tilattu.
Vapaana yli 25 kpl.

Helsingin myymälän hyllyssä 2 kpl, Pirkkalassa 2 kpl ja Oulussa 2 kpl.
Myymälässä olevia tuotteita ei voi tilata netistä eikä puhelimitse.

Viimeksi saapuneet erät:
6 kpl, keskiviikko 03.03.2010 11:09
1 kpl, tiistai 16.02.2010 17:25
2 kpl, keskiviikko 10.02.2010 13:16
1 kpl, maanantai 21.12.2009 14:44
1 kpl, keskiviikko 25.11.2009 08:22

Viimeksi myyty:
1 kpl, maanantai 26.07.2010 10:17
1 kpl, lauantai 24.07.2010 13:36
1 kpl, tiistai 20.07.2010 11:17
1 kpl, tiistai 13.07.2010 12:31
1 kpl, keskiviikko 07.07.2010 13:14

 
Tukiasiat:
Takuu- ja tukiasiat Verkkokauppa.comin kautta.

Sulje ikkuna